maanantai 4. marraskuuta 2013

Halloween humua

Heippa taas täältä maailman toiselta puolelta! Ennen kun pläjäytän ilmoille kysymyspostauksen toisen ja viimeisen osion, niin ajattelin että tässä olis tällästä tuoretta juttua. Kyseessä on siis Halloween ja Dia de los Muertos eli vainajienpäivä. Täällähän siis nää kyseiset päivät on iso asia ja kyseisiä juhlapäiviä vietetään ihan kunnolla. Lapset kiertää karkki tai kepponen -kierroksilla kahtena päivänä, talot koristellaan pelottavasti ja syödään paljon paljon Pan de Muertoo, joka on siis "leipä" joka muistuttaa paljon pullaa. Makea vaaleeleipä kuorrutettuna sokerilla, namskis namskis.

Halloween (ja monet muutkin asiat) on siis rantautunut tuolta pohjois naaupurista Jenkkilästä tänne meille. Dia de los Muertos on ihan meksikolainen perinne. Näin suomeks käännettynä vainajienpäivä on siis ilonen juhla, jollon keräännytään perheen kesken yhteen ja musitellaan pois nukkuneita rakkaita. Perinteenä on rakentaa alttereita koteihin, joihin sitten laitetaan vainajan kuvia, lempiruokaa ja -musiikkia, kukkia ja se koristellaan tosi nätiks. 


Tässä Halloweenin aikaan ollaan kuviksentunneilla tehty ite piñatoja. Koko koulusta sit äänestetään parhaat luomukset, jotka lahjotetaan köyhille lapsile


meijän kakspuolinen komea/kaunis piñata

Tässä huomaa tän panostus eron tyttöjen ja poikien välillä

Eivaan, on poikienkin vesimelooni ihan hieno!
 Torstaina meillä oli koulussa sit Halloween juhla ja oppitunteja ei pidetty. Tosi monet oli pukeutunut johonkin asuun ja koko koulun piha oli täynnä kaikkia aktiviteetteja. Sieltä löyty sellanen "pomppulinnan" tyyppinen paikka missä pysty meneen pukkitaistelua sellasilla kepeillä, erilaisia pelejä kuten esimerkiks oli mahdollista päästä heittään kermavaahtolautanen kuutosluokkalaisen (lue: abin) naamaan. Kaiuttimista soi koko päivän hyvää musiikkia ja ihmiset oli ilosia! Mua oltiin aiksemmin tultu pyytään yläastelaisten kuvaussessioon, koska ne halus ottaa kuvia mun kanssa. Hahaa sitä hetkellisesti miltein luuli itteensä julkkikseks!

Yhteen luokkaan oli väkerretty tällänen ns. alttari tollasesta värillisestä juustoraasteelta näyttävästä silpusta




Päällimäisenä torstaista mulla jäi mieleen kauhutalo, jonka kutosluokkalaiset oli tehnyt. Ja EI HUHHUH. Se oli mun ensimmäinen kerta sellasessa ja en kyl ihan hetkeen unohda sitä! Kun jonotettiin sinne sisään mulle kerrottiin kaikkia kivoja kertomuksia, kuinka viime vuonna joku oli pyörtyny ja joku oli tullu portaat ryminällä alas ja muuta mukavaa. Pakko myöntää että vähän jänskätti ja tuli pari kertaa suomeks huudettua äitiä apuun. Se talo oli siis älyttömän hyvin tehty, propsit siitä! Tollasien talojen tarkotushan siis on, että se on täysin pimee ja sielä on älyttömän pelottavan näkösiä ihmisiä pelottelemassa. Ne pomppii kulmien takaa, kiljuu, karjuu ja lähtee perään jahtaan esim moottorisahan kanssa, mutta ne ei saa koskee suhun. Thank God! Me mentiin sinne sisään viiden hengen kaveriporukalla ja en oo kyllä varmaan ikinä kiljunu niin paljoo. Tai en kutsuis sitä ehkä kiljumiseks, vaan huuto-karjunta-itku-hysteerinauruks. Sen talon jälkeen oli kyllä rystyset hellinä, kun oltiin puristettu niin kovaa toisiamme kädestä hahaa.

Perjantaina oli sit taas koulua, mutta tosi harva ees vaivautu tulla kouluun. Ei se mitään, se oli kyllä yhtiä mukavimmista koulupäivistä mitä mulla koskaan on ollu! Tunnit oli tosi rentoja, kun luokasta oli noin puolet paikalla ja ei siellä tunneilla tehty oikeestaan mitään. Esimerkiks matikan tunnilla ope päätti, että lähetään koulun kahvilaan "opiskeleen", kun se ei jaksanu kattella kun kaikki kokoajan ramppas tunnilta sinne ostaan karkkia (oikee syy tietenkin oli se, että sillä itelläkin oli nälkä haha).

Torstai-iltana sit lähettiin abuelalle (eli mummulle eli äidin äidille) tohon lähelle kyläileen, koska pikkuveli meni kavereittensa kanssa sinne asuinalueelle karkki tai kepponen -kierrokselle. Ennen sitä pysähdyttiin kadulle, jossa oli ihmisiä tekemässä Halloween "kasvomaalauksia", jotta pojat sai naamansa kauniiks. Huhhuh, tuli kyllä sellasia haudasta nousseita prinssejä, että iteenikin hirvitti. Samalla sit kun veli ja kaverit oli kiertelemässä asuinaluetta mä menin mun kaverin kanssa iltakävelylle, koska kyseinen kaveri asuu samalla asuinalueella abuelan kanssa. Olihan se mukavaa istuskella mahtavassa seurassa kauniissa puutarhassa iltahämärällä kun karkkikuljetus nimeltä pikkuveli tuli aina vähät väliä tuomaan maistiaisia. Perjantaina illalla sit toistu sama! 


komeita poikia

Tuli vietettyä sit vähän erilainen Halloween ja ei kyl ollu yhtään hassumpi! Kokonaisuudessaan mun viikonloppu oli älyttömän ihana. En muista koska olis ollut aikaa viettää niin rentoa viikonloppua, että sai nukkua niin pitkään kun nukutti eikä ollut mitään suuria suunnitelmia. Lauantaina mentiin perheen kanssa ravintolaan ja elokuviin ja illalla menin kaverille viettään iltaa mun läheisimpien ystävien kanssa. Sunnuntain rehellisesti sanottuna vietin kokonaan sängyssä yökkäreissä Gossip Girlin lumoissa. Nyt alko koeviikko, joka tarkottaa mulle taas rentoilua ja kokeissa lottoomista. Elämä kyl maittaa!

Jotenkin se on niin hämmentävää, kun välillä sitä vaan herää ajatteleen että ohhoh mähän oon oikeesti vaihtari toisella puolella maailmaa. Se oli niin pitkään vaan unelma, ni sitä ei oikee vieläkään meinaa uskoo, että se unelma toteutu. Välillä tuntuu että eläisin jonkun toisen elämää tai näkis unta. No jos tää unta, niin toivon et mun ei tarvi koskaan herätä!

Muistakaa pukeutua lämpimästi siellä kotosalla!
Pusuin,
Emppu

PS. Multa kyseltiin Instagram käyttäjää ja juu sellanen löytyy nimellä mepppu (huomatkaa kolme peetä!) Sinne päivittelen vähän useemmin kun tänne, että tervetuloa seurailemaan! 

 

3 kommenttia:

  1. Huijjui,sielläpä panostetaan halloweeniin, ja muutenkin saanu semmosen käsityksen, et ollaan täysillä mukana kaikessa! :) Sais suomessakin jotku ylitosikot oppia ottamaan rennommin, suostua joskus jopa pelleilyyn! ;D Ihan vasta löysin blogisi, ja heti ihastuin positiiviseen tyyliisi, oot mahtava! Sitä paitsi kirjotat elävästi ja sun postauksia on mukava lukia :D
    Ihanaa vaihtovuotta sulle! :)

    VastaaPoista
  2. Joo oikeessa oot, täällä kyllää ollaan tosi täysillä kaikessa mukana ja kiva niin :) Eihän se elämä niin vakavaa oo, että kai sitä voi vähän pelleilläkin haha! Ja oij oij, kiitos paljon <3 Ihana kuulla, että tykkäät! Tervetuloa vaan messiin Alina ja kiitos paljon!

    VastaaPoista
  3. Meksiko Meksikooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

    VastaaPoista