sekoamispiste.

Minä täällä jälleen! Oli pakko tulla tänne kirjotteleen, kun yritän parhaani mukaan välttää pakkaamista. Viime muuton traumoista en oo vieläkään selvinnyt, joten ei hirveästi houkuttele alkaa tunkeen tota kasvanutta tavaramäärää laukkuihin, jälleen kerran. Perheen vaihto on yks sellanen paalu vaihtovuodesta, joka aina ilmottaa että nyt ollaan taas lähempänä Suomeen paluuta. Ja voi kun mä en halua vielä palata!

Vaikka pari viime viikkoa oon miltein laskenut päiviä perheenvaihtoon, niin tällä hetkellä on olo, että en oo vielä valmis muuttaan. En oo ikinään suuremmin kertonut täällä blogissa mun nykyisestä perheestä ja siitä kuinka täällä on mennyt. Mun molemmat perheet täällä on täynnä mielettömän hienoja ihmisiä, oon ollut yks onnentyttö perheiden suhteen. Mutta niin kun kaikki perheet on erilaisia, niin nää mun kaks meksikolaista perhettäkin on ollut myös. En sanois, että mulla ongelmia täällä olis ollut, ei todellakaa. Välillä on vaan ollut hetkiä, kun erilaiset ajatusmaailmat omaavilla ihmisillä on vaikea ymmärtää toisiaan. Välillä on tehnyt mieli juosta takasin ekaan kotiin ekan iskän tykö, kun yksinkertasesti ei oo vaan hermot enää kestänyt nykyistä. Välillä on ottanut päähän, että sanotaan "ota taksi, kun me ei päästä nyt hakeen", kun ensimmäinen perhe oli aina salamana paikalla. Mutta noi ongelmat ei oo mitään niihin verrattuna, mitä on kuullut joillain muilla vaihtareilla olevan. Joten niitä ei voi edes ongelmiks kutsua.

Kuitenkin kaikki mitä oon tän nykyisen perheen kanssa kokenut, on lähinnä positiivista. Nyt viime päivinä silmät on meinannut kostua , kun yllättäen iskä saattaa vaan sanoa "Voi ei Julia, mitä me tullaan tekeen ilman sua kun sä lähet". Eilen iski fiilis, että ei mä en halua lähteä mihinkään, kun shoppailupäivän päätteeks oltiin vanhempien kanssa olkkarissa ja mä pidin niille muotinäytöstä uusista vaatteista ja naurettiin kaikki kolme pissat housussa. Hiljaseks pistää myös ajatus siitä, että kohta mulla ei ookkaan enää isosiskoa, jonka vaatekaapille voi marssia kun vaatekriisi iskee, ei oo ketään kuka tulee nauraan mulle kun räkäposkella kattelen Titanicia tai ketään kenen kanssa saada kreisi tanssikohtaus. Kohta en kuule talon kaikuvan mun miljoonista lempinimistä ja ei oo kodinhoitajan 5v tytär ärsyttämässä mua, pomppimassa mun sängyllä ja seuraamassa mua joka paikkaan.

Ilman suurempaa melankoliaa voin kuitenkin olla ilonen, että kohta oon taas siinä talossa joka tuntuu eniten kodille tässä maassa. Ja tiedän, että mua jo odotetaan kun viime näkemisellä pikkuveli sano, että mä en jaksa enää odottaaaaa että sä tuut takasin!! Joten oon onnellinen, että pääsen taas vänkään ja kinaan mun ihanien pikkuveljien kanssa ja musta tulee taas se lellitty talon ainoo prinsessa, isin tyttö. Mulla tulee oleen taas se meksikon paraskaveri, Regina, siinä parin talon päässä aina saatavilla. Tuun saamaan mun huoneeseen angstaavia murrosikäsiä vierailijoita, joilla on tyttöstävä ongelmia ja vanhemmat jotka on aina valmiita tekeen kaikkensa mun asioitten eteen. Ennenkaikkea pääsen taas asuun ihmisten kanssa, jotka on lähes yhtä hulluja (hyvässä mielessä) kun mä.

Kaikesta tosta huolimatta, fiilikset on sekavat. Oon iloinen, mutta surullinen. Saapuu päivä jota oon pitkään odottanut, mutta samalla päivä, jonka toivoisin tulevan vasta päivien ja päivien päästä. Ekassa muutossa säästyttiin ilman kyyneleitä, koska tiesin että mä tuun muuttaan vielä takasin. Tällä kertaa on eri asia, koska en tuu enää asumaan näiden kanssa ellei lasketa jotain viikonloppu kyläilyjä. Tuun ikävöimään näitä ihmisiä, jotka aina nauraa mun sekoiluille, jotka itekkin hömpöttelee minkä kerkiää ja kuittailee mulle aina siitä kuinka paljon syön suklaata hahaa. Nää kaks perhettä on kaks täysin erilaiset ja on mahdotonta sanoa, että kumpien kanssa mielummin asuisin tai kummassa perheessä olisin onnellisempi. Loppu peleissä jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä, joten enköhän mä pärjäis vaikka sillan alla. Ja ensimmäinen perhe kuitenkin on se ensimmäinen perhe.

Ilman suurempia draamailuja tai vastaavia yritän nyt kerätä itteni kasaan ja keksiä kaikkee muuta "hyödyllistä" ettei tarvis ryhtyy tohon mahdottomaan tehtävään, pakkaamiseen. Kohta kipasen nopeesti moikkaileen kavereita, kun ne pääsee koulusta ja miks sitä ei kattois vaikka elokuvan ajankuluks. Ja kai ne matkalaukutkin on jossakin vaiheessa kaivettava tuolta sängynalta pölyn seasta. Huomenna sitten viiden aikaan iltapäivällä muutto ja elämä jatkaa rullailuaan!

Loppuun vielä pieni vilautus osasta eilisen shoppailuIsta, nauttikaa!

löysät pökät, ihanan viileet kuumalla säällä ja mukavat päällä! Bershka

"olen äidin kiltti tyttö" -mekko, Pull&Bear

kiilakorot & aurinkolasit, C&A

maailman mukavin oloasu, Aéropostale

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Julia

tovereita ympäri maailmaa

Viime postauksessa kerroinkin, että meillä olis pian taas piirinkokous jossa näkisi pitkästä aikaa piirin vaihtareita. Eilen sitten kyseinen päivä koitti! Kerta kerran jälkeen on hauska huomata, kuinka kaikki puhuu vaan paremmin ja paremmin espanjaa ja on vaan entistä isompia. Mutta eikös ne ookkin aika lailla vaihtovuoden kaks suurta tekijää: kielen oppiminen ja lihominen. Sehän olis ikävää, jos me laihtumaan oltais päästy hahah.

Eilinen päivä meni siis tutustuessa ns. Meksikon eduskuntataloon, mutta eihän sielä skarppina jaksanut keskittyä, kun oli niin ihana päästä jutteleen pitkäsä aikaa kavereiden kanssa. Ennen kaikkea mun rakkaan Suomineidon, Saran, kanssa! Kyllä vaan se kasvotusten suomenkieltä puhuminen on jotenkin niin huvittavaa, mutta samalla hirveen kotoisaa. Naureskeltiin sitä, että kuinka R-kirjain tulee niin voimakkaana kun on pelkästään käyttänyt espanjankielen R:ää, joka on pehmee ja kuulostaa miltein tamperelaiselta. Myös monimutkainen kirjottaminen ja yhdys sanat (yhdyssanat) tuottaa jo vaikeuksia. Tässä nyt kun kielistä puhumisen vauhtiin päästiin, niin voisin vielä jatkaa jakamalla yhen hassun asian mikä mulle on alkanut tapahtuun. Mutta siis unet! Oon aikamoinen unikeko ja välillä aamulla on aivot ollut vähän juntturassa, kun herätessä huomaa että nyt on tapahtunut jotain jännää. Alan ajatteleen, okei mä näin just unen, normaalia. Mun unessa mä olin Suomessa, kaikkien ihmisten kanssa puhuIN espanjaa ja se ns. unen kerronta oli englanniks, ei niin normaalia. Voi mun aivo raukkoja, kun hirveeseen jumppaan joutuu nukkuessakin!

Mutta tässä pienimuotoinen kuvaripuli eiliseltä:

D4170 <3

museo ja keskittyneet suomineidot

meijän tiikerit

SISARUKSET!!

tosiaan Sara siis palaili rantalomalta, mä kun luulin et oisin ruskettunu..

 Kuvistahan näkee, että me ollaan erittäin mahtava kööri fiksuja ja hyvin käyttäytyviä vaihtareita, kun tilanne niin vaatii. Tosin kun aikuisten silmät suuntaa muualle, todellinen luonne paljastuu ja mikään ei pidättele tätä apinalaumaa. Me lasketaan jo päiviä kun lähetään meijän Ruta Maya reissulle yhessä noin kolmeks viikoks kierteleen Etelä-Meksikoo jauskis jau, en malta odottaaaaa!

 Tänään koulussa olis ollut kulttuuripäivä ja oltais päästy tutustumaan Veracruzilaiseen ruokaan ja musiikkityyliin, mutta meiksi jäi valitettavasti aamulla vuodepotilaaks. Tässä kun on tultua nukuttua miltein koko päivä, niin koitan ottaa itteeni niskasta kiinni jotta jaksaisin lähtee tonne kuumuuteen pikku päivälenkille, koska mun suklaamahalla on aika kova nälkä, hih.

15 päivää synttäreihin (eli nyt viimeistään ne suklaa- ja lakulähetykset postiin), 9 päivää perheen vaihtoon, 44 päivää rantalomaan ensimmäisen perheen kanssa ja 67 päivää Ruta Mayaan. Nyt on oltu 220 päivää Meksikossa ja valehtelisin, jos sanoisin ettenkö tietäis kuinka monta jäljellä. Mutta sitä ei kuulu vielä murehtia, vaan nyt laahustan alakertaan syömään ja lupaan hymyillä koko päivän!

Kuuluillaan taas pian,

Julia

kuka voisi kellot seisauttaa

"Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan

Olen pieni ihminen
enkä sille mitään voi
parhaat hetket juoksee nopeaan
Maailma kulkee radallaan
se vähät välittää
mutta eikö voitais hidastaa"

Suurlähettiläät - Kuka Pysäyttäisi Kellot

Tänään on kulunut tasan 6kk siitä, kun Suomessa aamuyöstä unenpöpperössä halattiin viimiset halit lentokentällä perheen kanssa, nieleskeltiin kyyneleitä ja uskoteltiin äitille, että oon jo iso tyttö kyllä mä pärjään. Käveltiin turvatarkastuksen läpi mieli niin ristiriitasissa ajatuksissa, kun voi vaan olla. Oltiin innoissaan, että vihdoin päivä jota ollaan odotettu nyt melkein jo vuosi koitti. Meijän seikkailu vois vihdoin alkaa. Samalla päässä pyöri ajatus, että voisimpa vielä kerran juosta takasin porteista halaan perhettä ja kertoon kuinka rakastan niitä. 

aamu kolmelta lentokentällä valmiina seikkailuun

ja ihka ensimmäinen ilta Meksikossa, väsyneet mutta onnelliset

Tosta päivästä on tultu pitkä matka tähän päivään. Matka joka on ollut täynnä iloa, kasoittain naurua, paljon lämpimiä haleja, tuhansittain poskipusuja, kultaakin kalliimpia muistoja ja onnistumisen riemua. Samalla siihen matkaan on kuulunut pettymyksiä, kyyneleitä, epäonnistumisia ja ikävää. Ennen mun vaihtovuoden alkua mulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, millasta mun elämä tulis oleen Meksikossa. Päässä kävi läpi usein ajatuksia kuten, entä jos mä en sopeudukaan perheeseen? Entä jos en koskaan tuu oppiin kieltä? Miten mä pystyn antaan ittestäni oikeen kuvan? Entä jos en tuu saamaan kavereita? Mitä jos mulle tapahtuu jotain? Mitä jos mun läheisille tapahtuu Suomessa jotain? 

Ennen vuoden alkua mulla ei ollut mitään hajua "miten olla vaihto-oppilas", mutta silti olin päättänyt, että heti ensimmäisistä päivistä lähtien haluun olla täydellinen sellanen. Stressasin ja stressasin, mitä jos mä en ookkaan hyvä vaihto-oppilas. Pian tänne tultua totuus kyllä iski kasvoille, että eihän se oo millään tavalla mahdollista. Tällä hetkellä se jopa naurattaakin, että miten mä olin niin hölmö. Eihän kukaan voi olla täydellinen. Saatika sitten täydellinen vaihto-oppilas. Kaikki me tehään virheitä, me vaihto-oppilaat varsinkin. Ei kukaan voi tietää kaikki kulttuurillisia tapoja ensimmäisestä päivästä lähtien. Ei voi tietää että sisällä ei pidetä kenkiä, tai että kaikkeen pitää sanoo kiitos. Kaikkeen. Unohtamatta ole hyvää. Ei voi tietää, että jopa rehtoria tervehditään poskipusulla. Ei voi tietää, että ei voi liikkua shortseissa illalla. Ei voi tietää, että vessapaperia ei laiteta pönttöön, tai että kaupan kassalla pitää antaa aina tippiä pakkaajalle. Mutta asia jonka oon oppinut on, että kaikki epäonnistuu aina välillä ja siitä ei pidä lannistua, vaan oppia. Ja taas voi olla yhtä asiaa viisaampi. 

Kuus kuukautta kuulostaa lyhyeltä ajalta ja on tuntunut vielä lyhyemmältä. Se on puoli väli mun elämästä täällä ja mä en vaan ymmärrä mihin tää aika on kadonnut. Tuntuu, että  se olis ollut viime viikolla kun ajattelin, että tässähän on vielä 9kk jäjellä, ei stressiä. Nyt se on ihan sama, että sanonko että on jäljellä 6kk vai että on puolet jäljellä, niin se tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta. Kun eka puolisko on mennyt niin nopeesti, niin pelottaa ajatus siitä että kuinka silmänräpäyksessä viiminen puolisko meneekään. En halua uhrata ajatustakaan sille, kun aika on täynnä ja mun pitää pakata mun elämä matkalaukkuihin, sano hyvästi ihmisille joista on tullut niin rakkaita että ei voi enää kuvitella elävänsä ilman niitä, palata takasin "kotiin" tietämättä, että tuleeko enää koskaan näkeen näitä ihmisiä. Ja mielessä saman tyyppiset ajatukset, kun tänne lähtiessä: Entä jos en sopeudu? Onko mulla enää kavereita? Mitä jos mun rakkaille Meksikossa käy jotain? 

Se ei oo mitään puppua, kun sanotaan että vaihtovuosi muuttaa sua ihmisenä. Tänne lähtiessä ajattelin, että mä oon jo kypsä nuori neiti joka pärjää mainiosti, mutta nyt tajuan, että se ihminen joka lähti tänne oli vielä ihan pikku tyttö. Nyt puolen vuoden jälkeen kun katon peiliin, nään kypsyneen nuoren naisen. Naisen, joka on itsevarma, itsenäinen ja paljon avoimempi ja positiivisemmin ajattelevampi ihminen. Naisen, joka ei lannistu pienistä vastoinkäymisistä vaan ottaa niistä opikseen. Naisen, jonka maailma ei pyöri vaan oman navan ympärillä. Naisen, joka tietää että pystyy mihin vaan kun vaan päättää niin. Naisen, joka osaa huolehtia itestään ja ottaa vastuun teoistaan.  Naisen, joka myöntää välillä olevansa heikko ja tarvitsevansa välillä apua kaikesta huolimatta. 

vaikka alunperin en Meksikoon halunnutkaan,  niin oon vaan niiiiiin onnellinen että päädyin just tänne, tää on mun koti

Vaihto-oppilaana eläminen on myös opettanut ja antanut mulle niin paljon. Oon oppinut arvostaan asioita ja ihmisiä ihan uudella tavalla. Oon oppinut, että se on ihan okei jos välillä mokaa ja siinä ei oo mitään hävettävää jos tarttee apua, sitä vartenhan lähimmäiset on. Oon oppinut aivan uuden kulttuurin ja tutustunut aivan mielettömiin ihmisiin. Luonut ihmissuhteita, joittenka tiiän kestävän läpi mun elämän. Oon saanut kaks aivan mielettömän upeeta perhettä ja uuden kotimaan, johon oon niin rakastunut. Oon viettänyt unohtumattomia hetkiä, joita en varmastikaan tuu koskaan unohtaan. Oon saanut kaikken, mitä oon koskaan halunnut ja vielä paljon enemmän.

Aina ei oo ollut helppoa, ja sehän oli jo tänne lähtiessä ihan tiedossa. Vaihdossa kaikki tunteet tulee aina viisinkertasina. Kun on huono päivä, niin sillon on todellakin huono päivä ja tuntuu että kaikki on syvältä. Mutta taas kun on  hyvä päivä, niin sillon maailma on täydellinen paikka ja rakastaa kaikkee. Huonot päivät, pienet epäonnistumiset ja vastoinkäymiset on osa elämää, ja täällä ne on vaan tehnyt musta vahvemman. Mitä ikinään on tapahtunatkaan, joka ikinen minuutti on ollut mun pienen elämän hienointa aikaa ja oon nauttinut täysiä. Jokainen tapahtunut asia on johtanut mut just tähän elämäntilanteeseen missä oon tällä hetkellä. Ja tällä hetkellä oon vaan niin onnellinen, että voisin pomppia kuuhun asti. Mulla on ihana perhe ja paras isosisko, jonka kanssa vietän paljon aikaa. Mulla on myös toinen upee perhe ja älyttömän sulosia pikkuveljiä iso liuta jotka on kaikki älyttömän rakkaita mulle. Mulla on myös aivan älyttömän upeita sukulaisia molemmista perheistä. Mulla on hulluja, mutta niin mahtavia kavereita, että en vaan tajua. Mulla on maailman parhaita vaihtarikavereita, jotka ymmärtää kaikissa tilanteissa. Mulla on kaikki täällä niin mainiosti, että en vaihtais mitään. Yksinkertasesti elän vaan elämäni hienointa aikaa. Välillä sitä pysähtyy ihmetteleen, että enhän mä oo tehnyt mitään, että ansaitsin näin täydellisen vaihto-vuoden ja elämän. 

Kun täällä on viettänyt puol vuotta, niin enää ei tunnu edes että olisin vaihto-oppilaana vieraassa maassa. Mun elämä on täällä ja mä asun täällä. Mulla on perhe, kaverit ja koulu täällä. Perheessä en oo vaan joku vaihtari, vaan oon tytär ja sisko. Ja siitä oon älyttömän onnelinen. Joka tapauksessa, nyt mulla on se toinen puoli vuotta mun elämästä täällä jäljellä ja aijon tehä siitä mun elämäni parhaan. Mulla on vielä paljon nähtävää ja koettavaa. Paljon on vielä epäonnistumisia edessä, mutta vielä enemmän onnistumisia. On tulossa paljon miellettömiä asioita ja toivottavasti mä vielä joku päivä puhuisin täydellisen sujuvaa espanjaa. Joka tapauksessa, älkää murehtiko, en tietenkään oo unohtanut teitä rakkaita sielä Suomessa!

Seuraavalla kerralla ei_niin_syvällisissä_tunnelmissa.

Siihen asti, adios!

Elämänsä parhaan päätöksen tehnyt,

Julia

vastaukset osa 2

Nyt kun on kotiuduttu uuteen perheeseen, niin ajattelin viimein julkasta nää pitkään valmiina olleet kysymykset! Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ja btw, täällä kaikki täydellisesti.

Elämä on ollut aika kiireistä, kun oli muutto ja kaikki. Mulla oli ensimmäiset ja viimiset cheerleader kisat (nykysen koulun joukkueen kanssa). Oli kyl hauskaa ja tultiin kolmansiks, eli ei paha! On ollu kavereitten synttäreitä ja pari viikkoo sitten olin kaverin perheen kanssa teatterissa. Oli kyllä hauska kokemus sekin! Oon nauttinu viimesistä päivistä koulussa, mutta nyt periaatteessa alotin jo koulusta loman, vaikka sitä olis vielä pari päivää jäljellä. Tänään kävin koulun loputtua moikkaan kavereita (viikonloppu on liian pitkä aika erossa haha) ja keskiviikkona meen sit kouluun sanoon kaikille kiitokset ja heipat, kun on viiminen päivä. Ja paljon kivaa on luvassa! Pikkujoulun tapasia illanistujaisia kavereitten kanssa, siskon kavereihin tutustumista, joulun viettoo ensimmäisen perheen kanssa ja uuden vuoden alotus uudessa koulussa. Noin tunnin päästä iskä tulee hakeen mua (siis ensimmäisen perheen iskä) ja mennään illalliselle Rotareiden kanssa. Eli ei tässä tekeminen lopu! Mutta siis kysymyksiin ja vastauksiin: 

tässä tänään, aurinko paisto ja himoitsin glögiä ja pipareita

1. Mitä teet yleensä iltaseitsemän aikaan siellä?

Se riippuu aina päivästä. Oon mun koko oloaikani täällä sanonu, että ikinään ei voi tietää mitä Meksikossa tapahtuu seuraavaks, joten se on paha sanoo haha. Nyt kello on tulossa kohta seittemän ja oon kotona ja datailen ja kohta lähen Rotary tapaamiseen. Viikonlopusin tähän aikaan oon yleensä kavereilla, tai valmistautumassa illan viettoon. Myös usein perheen kanssa leffassa tai syömässä. 

Gossip Girl mun vauvan kanssa kuuluu myös kello seitsemän puhasteluihin

2. Mikä Meksikossa yllätti sut? 

Se että täällä ei oo kuuma kokoajan! Ajattelin, että lähen Meksikoon ja käytän shortseja vuoden ympäri. Mun kohdalle sit osukin pahin sadekausi ikinä, joten esimerkiks pari kuukautta taaksepäin oli tosi viileetä ja sato kaatamalla. Sadekausi on nyt onneks ohi, mutta kun on "talvi" niin iltasin on tosi kylmä.  Ja vielä kun taloissa ei oo lämmityksiä, tunnen oloni selviytyjäks. Ihmiset naureskelee mulle, että hei kamoon sähän oot Suomesta, ei sulla pitäis olla kylmä.

lämmittämättömät talot ja eskimo minä

3. Mitä tiesit Meksikosta etukäteen?

Pakko myöntää, että en kyllä paljoakaan. Tiesin missä Meksiko sijaitsee ja että siellä puhutaan espanjaa.  Hämärä kuva mulla oli jostai pyramideista ja tietenkin nää huumeongelmat oli jääny jostain syystä korvan taakse. Viikko ennen mun lähtöö uutisoitiin, että meksikolaiset on maailman lihavin kansa, että sekin oli sit tiedossa. Lisäks nippelitietona tiesin, että kaakao on keksitty täällä!

4. Muuttuiko mielikuvasi Meksikosta kun saavuit?

Täysin! Tai sanottaisko, että se ainakin laajeni. Ja kuinka kliseiseltä kuulostaakaan, niin tän hetkinen mielikuva on pelkkää positiivista ja puhdasta rakkautta tätä maata kohtaan.

5. Millaista ruokaa syöt siellä?

Mun ensimmäisessä perheessä syötiin tosi normaalia ruokaa, eli possuu, kanaa, riisii, pastaa, keittoja jne. Ja välillä itsetehtyjä hamppareita ja se oli juhlaa. Mun uudessa perheessä syödään vähän enemmän "meksikolaisittain" eli papuja ja torilloja jne.  Lisäks joka ruualla on aina tortilloja ns. leipänä. Tietenkin syön myös tacoja ja muita täydellisiä meksikolaisia ruokia. Unohtamatta tuoreita hedelmiä, ah.

jokasen vaihtarin tulis ajatella näin

ainakin tollasen jälkeen hahaa

6. Onko joku ruoka yllättänyt?

Ei niinkään, koska oon tottunut aika tuliseen ruokaan. Se ennemmin yllätti että joka ruokaan puristetaan limestä mehua hahaa. 

7. Onko sielä ruoka paljon erikoisempaa kun Suomessa?

Tää perinteinen meksikolainen ruoka on kyllä. Se on paljon paljon tulisempaa ja mausteisempaa, mut mun mielestä parempaa. Tosin ikävöin äidin makaroonilaatikkoo!

8. Mikä sun enkun numero oli ennen kun lähdit ja oliko enkku sulle vaikeeta?

Hmm nyt en kyllä yhtään muista. Lukion ykkösen jälkeen enkku tais olla kasi ja yläasteen päättötodistuksessa 9. Ei se silleen oo koskaan ollut mulle vaikeeta, koska tykkään enkusta ja varsinkin puhua sitä. Oon vaan vähän laiskanpuoleinen opiskelija heh..

9. Pelottiko enkun puhuminen?

Ei pelottanut, sillä oon kuitenkin suht itsevarma mun enkusta ja täällä ei ollu paineita enkun suhteen koska nääkään ei puhu täydellistä enkkua. Joten voidaan yhessä puhua vähän silleen sinnepäin.  Pelotti ehkä ennemmin se, että miten pystyn ilmaseen itteeni ja että jos ihmiset ei ymmärrä mitä yritän sanoo tai ymmärtää väärin.

"Yeah if everyone would stop asking me the date of my flight back home from my exchange year THAT WOULD BE GREAT" 

10. Ootko oppinu espanjaa ja englantia paremmin?

Tänne tultaessa mähän en siis osannut sanoo espanjaks muuta kun moi mun nimi on Emilia. Siitä on edetty nyt siihen pisteeseen, että ymmärrän jo miltein kaiken ja pystyn käymään lyhyitä keskusteluja espanjaks. Mun uudessa perheessä ei puhuta sanaakaan englania, joten kävelen täällä puhelin liimattuna käteen, josta google translaten avulla pystyn jutteleen. Englanti on parantunut joo. Siihen on tullut sellanen flow ja luulis ääntämisenkin parantuneen. Tosiaan siis ajattelen, käytän google translatee ja nään unia nykyään lähinnä englanniks ja pikku hiljaa se espanjakin sinne yrittää änkee (paitsi tietenkin translateen)

11. Saatko paljon huomioo koulussa? Erotutko joukosta?

Joo saan, varsinkin aluks kun olin se uus "blondi" tyttö. Nyt ihmiset on aikalailla jo tottunut muhun, mutta kyllä niitä huuteluja vieläkin kuulee miltein päivittäin ja herätän huomioo aina kun liikun välkillä koulun pihalla. Ja joo erotun kyllä joukosta, koska miltein kaikilla meksikolaisilla on tummat hiukset ja tummempi iho. Mutta en tarkota sillä, et se olis niin kiva juttu. Välillä kun on huonompi päivä ja ei haluu nähä ees itteensä peilistä, ni sillon tekis mieli kaivautua maan alle siltä kaikelta huomiolta.

koulun labratunnit

ja normaalit tunnit

12. Onko sun koululaiset pojat enemmän kiinnostuneita susta kun paikallisista tytöistä? Jos on, niin aiheuttaako se mustasukkasuutta koulun tytöissä?

Hmm. Kyllä ne on, koska oon kumminkin ns. niin "eksoottinen" näille. Ja ei oo aiheuttanu mustasukkasuutta. Mua peloteltiin ennen tänne tuloo, että meksikolaiset tytöt on tosi mustasukkasta tyyppiä, mutta oon kyllä säästynyt miltein täydellisesti kaikelta draamalta ja juoruilulta.

mun tyttöset

13. Saatko paljon huomioo jos kuljet kadulla?

Joo saan ja se vieläkin hämmentää yhtä paljon. Ihmiset tuijottaa pitkää, autot tööttäilee ja vilkuttelee valoja, jotkut osottelee sormella ja kaveriporukat vislailee perään. Siinä on kyllä suuri ero, jos liikun yksin jossain kun jos oon liikkeellä paikallisten kanssa. Yksin jos oon kävelemässä niin pienelläkin matkalla kuulee monet auton tööttäykset.

14. Oliko sulla Suomessa joku tärkee harrastus, jota halusit jatkaa vaihtarivuoden aikana? Jos oli niin ootko pystynyt jatkaan sitä?

Harrastan teatteria ja aluks olinkin menossa mun koulun teatterikerhoon, joka on ihan tunnettu täällä koska se on niin hyvä. Sit kumminkin ajattelin, että miks pysyy siinä saman tutun ja turvallisen harrastuksen parissa, kun nyt on niin ainutlaatunen tilaisuus kokeilla jotain uutta, mitä ei oo aikasemmin tullu kokeiltua.

15. Mikä on yolointa mitä oot tässä vaihtariaikana tehnyt?

Sika hauska kysymys! Musta tää koko vaihtoon lähteminen on ollut sitä kirjaimellista yoloo (YOLO = you only live once). Jokapäiväsessä elämässä tulee käytettyä tätä kyseistä yolo -asennetta. Näin äkkiseltään tulee mieleen se, kun lennettiin sellasella pienen pienellä yksityislentokoneella Acapulcoon. Yolo juttuja on kyllä varmasti vielä paljon edessä!

ja tajusin just, että en ikinään julkassu meijän ihana Acapulco reissun kuvia, hups

16. Onko sun hostperhe rentoa porukkaa, että voit puhua niille vaikka sun syvällisemmistäkin ajatuksista?

Mun ensimmäinen perhe on ihan mahtavaa porukkaa, ja niiden kanssa pystyin puhuun ihan mistä tahansa. Me ollaan tosi läheisiä. Uudessa perheessä uskon että tuun tosi läheiseks näiden kanssa ajanmyötä, varsinkin isosiskon, että en usko että tulee oleen asioita mistä ei voitas puhua. Tällä hetkellä tässä on vaan pieni kielimuuri.

17. Suositteletko vaihtoon lähtemistä, jos englanti on vaikeaa ja epäröi taitojaan?

Ehdottomasti! Mun mielestä, jos yhtään harkitsee vaihtoon lähtemistä niin kannattaa todellakin lähteä, sillä se tulee varmasti kaduttaan vanhempana niin niin paljon, jos jättääkin lähtemättä. Englannista ei kannata murehtia, sillä se kuitenkin paranee hujauksessa ja vaihdossa itsevarmuus kaiken suhteen kasvaa. Vastaus on siis, että KYL-LÄ.

18. Kuinka nopeesti tutustuit/sopeuduit sun hostperheeseen?

Ensimmäinen perhe: Nopeemmin kun olisin osannut odottaa. Veljien kanssa chättäilin Facebookissa ennen mun tuloo paljon ja vanhempien kanssa läheteltiin sähköposteja, joten tiesin niistä jo entuudestaan vähän. Ensimmäisissä postauksissa täältä Meksiksota, kerroin kuinka jo ensimmäisellä automatkalla laulettiin veljien kanssa autossa kauniina enkelikuorona radion säestyksellä. Mut otettiin vastaan heti perheenjäsenenä, joten viikon jälkeen jo tuntu et olisin tuntenut nää ihmiset vuosia ja olin ihan kun kotonani.

parhaat pikkuveikat ikinä

Nykyinen perhe: Oon täällä nyt siis kolmatta päivää ja voin sanoo, että oon jo kotiutunut täysin. Nää otti mut tosi sydämellisesti vastaan ja on tosi ihania ihmisiä. Eli molempiin perheisiin sopeuduin tosi nopeesti. Ehkä se on osa mun persoonallisuuttakin, sillä oon avoin ihminen. En sit tiiä onko se niin hyvä asia Suomeen lähdön kannalta, heh.

uus sisko!

19. Millaisia vasoinkäymisiä sulle on tapahtunut?

Noh, tossa kuukausi sitten tiputin mun iskän antaman iPhonen vessanpönttöön eikä riisielvytyskään  auttanut, joten se on nyt puhelimien hautausmaalla. Toi oli ehkä sellaen "isoin" vastoinkäyminen mitä on tapahtunut ja nyt mulla on uus puhelin (kiitti äippä ja iskä Suomessa heh), joten kaikki hyvin. Tietenkin ihan arkielämässä tulee sellasia pikkusia vastoinkäymisiä, kun joku asia ei mee niinkun oli suunniteltu, mut nekin on jo pian sitten unholassa ja loppujen lopuks asiat on aina kääntyny parhain päin.

20. Ärsyttääkö sua jokin asia meksikolaisissa?

Välillä kun oli tosi väsynyt aamulla koulussa ennen kello seittemää ja kaikki oli jo ihan virkeinä kiljumassa ja höpöttömässä ku papaukaijat, niin sillon teki mieli sanoo pari ilkeetä sanaa ja mennä takas nukkuun. Mut ei mitään suurta, sillä meksikolaiset on niin ihania ja sydämellisiä, et ei niissä voi ärsyttää mikään!

Darinka 18v <3

21. Miten puhuisti jonkun ympäri lähtemään Meksikoon, jos joku harkitsis lähtevänsä sinne vaihtoon? Jos ylipäänsä edes sanoisit niin.

Siis ehdottomasti suosittelisin Meksikoon lähtöö. Varmaan käskisin lukeen täältä mun blogista tätä Meksiko hypetystä ja voisin sanoo suoraan sydämestä, että ei tulis katuun sitä että lähti Meksikoon. Tää maa vie niin mennessään ja kliseisesti sanottuna muuttaa sun elämän tällä ilosuudella ja sosialisuudella.

22. Onko sulla ollut helppoa koulussa? Ymmärrätkö jo edes jonkun verran mitä tunneilla puhutaan?

Koulussa mun ei tarvi oikeestaan tehä muuta kun olla paikalla tuneilla, eli joo on helppoo. Tunneilla ymmärrän, kun opettaja puhuu mulle ja sellasia perus asioita. Välillä uppoudun omiin ajatuksiin esim jos kirjottelen päiväkirjaa tai kuuntelen musiikkia, niin en ees kuule mitä luokassa puhutaan.

23. Saitko nopeesti kavereita sun koulusta?

Joo sain, kiitos mun pelastavan enkelin Reginan joka tutustutti mut sen kavereihin heti ensimmäisenä päivänä. Myös mun luokkalaisista on tullut tosi läheisiä mulle, koska saman luokan kanssa ollaan koko päivä yhessä tunneilla. Ja nää meksikolaiset on niin sosiaalista porukkaa, että ei koskaan päädy oleen yksin, koska aina joku tulee juttusille.

mi amoor <3

ja hassuimmat vekkulit ikinä!

24. Miten sä tutustuit Reginaan ja oliks teil heti paljon juttuu keskenään?

Reginan pikkuveli on mun veljen paraskaveri, joten se oli kuullut musta pikkuveljeltään ja se lisäs mut Facebookissa kaveriks, kun olin Suomessa matkalla lentokentälle ja siinä juteltiin hetki. Se miten ekan kerran nähtiin on aika eeppinen tarina. Tai no eeppinen ja eepinen. Se oli mun ensimmäinen päivä perheessä ja olin mun huoneessa puolikuolleena ihan väsyneenä jetlagista. Sit kuulin alakerrasta paljon pienten lasten ääniä ja äiti huusi että Emilia täällä on vieraita. Siellä sit oli varmaan 15 ihmistä meijän kadulta, jotka oli tullut kattoon meijän koiranpentuja ja tää kyseinen neitonen mukaan luettuna. Siinä sit juteltiin hetki, että hei sähän oot sä. Ja en oo varmaan ikinään antanu kellekkään niin huonoo ensivaikutelmaa itestäni, kun olin niin puoli kuollu. Mutta joo, kaikesta huolimatta meistä tuli Reginan kanssa tosi nopeesti läheisiä. Me tykätään tosi samoista asioista ja sille pystyn kertoon kaikesta tapahtuneista täällä ja tiiän et se ymmärtää. Me ollaan tosi saman tyyppisiä, se on vaan se fiksumpi ja asiallisempi meistä. Se on mun varasisko <3

ihmisiltä näyttäminen on meille miltein mahdotonta

25. Haluisin hirveesti rottarien kautta vaihtoon, mutta siellä on se juttu et pitää olla luokas parhaassa neljänneksessä, ni onko se ihan ehdoton?

Hämmentävää, sillä mä en oo koskaan kuullut tollasesta mitään. Mun käsittääkseni kaikki Rotarit valitsee vaihtarit ihan vapaamuotosen haastattelun perusteella, joten tollasta ei kannata murehtia. Jos oikeesti haluaa lähtee Rotarien kautta vaihtoon (mitä suosittelen enemmän kun lämpimästi) niin mun ohjeena on, että kannattaa ottaan selvää netistä mikä on ittee lähin Rotartklubi ja ottaan yhteyttä sinne esim nuorisovaihtoasiamieheen. Kaiken perustana on, että pitää olla ite aktiivinen. Kukaan ei tuu kotiovelle kysyyn, että hei kiinostaisko sua tällänen vaihtoonlähteminen. 

26. Pitikö sun perheen järjestää jotain isäntäperheitä Suomeen tuleville vaihtareille?

Se ei ollut pakollista, mutta mun vanhemmilta kysyttiin että haluaako ne vaihtarin tai tietäskö ne perheitä jotka olis kiinnostunut ottaan vaihtaria. Mun äiti reippaana kokos kasaan kolmen perheen ryhmän meijän tuttavaperheistä ja mun vanhemmat tulee toimiin kolmantena perheenä tällä hetkellä Suomessa olevalle meksikolaisella tytölle. Se tarkottaa sitä, että kun tuun kesällä takas Suomeen, niin on mahdollista että asuastelen pari viikkoo sohvalla, kun mun huone on käytössä, läppää!

ja loppuhuipennuksena kaunis otos ensimmäisestä aamusta mun Ä-LYT-TÖ-MÄN mukavassa sängyssä

Pahottelut "pienehköstä" odottelusta, mutta siinä oli nyt viimisimmätkin vastaukset teidän kysymyksiin. Toivottavasti saitte nyt vähän lisää irti mun elämästä täällä ja yleisistä ajatuksista. Mulla ei oo mitään liikuttavia loppusanoja enkä tässä turhia ala enää turiseen, joten kuuluillaan taas piakkoin! Rakastan Meksikoo.

Pusuin ja halauksin,

Emppu