sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

kotona jälleen

Heippa! Täällä kirjottelee onnellisesti kotiutunut 5 päivää vajaa täysi-ikäinen nainen. Eli muutosta on nyt selvitty ja tällä hetkellä asustelen taas ensimmäisessä perheessä ja olo on älyttömän onnellinen. Koko perjantai ilta tuli vaan hymyiltyä idioottimaisesti ja olin kun ilonen lapsi karkkikaupassa ku aina vähät väliä hihkasin että jee oon kotona taas. Iskäkään ei pystynyt olla hokematta, että kuinka ihanaa on että ne sai mut takas kotiin. Tuntuu ihan kun en olis koskaan lähtenytkään.


ja tossa ei ollut vielä kaikki… mitenköhän selviydyn Suomeen
Vaikka nyt ollaankin onnellisesti taas kotona, niin ei se vaihtaminenkaan niin helppoa ollu. Olin koko päivän ennen muutto jotenkin ihan sekasin. Kun olin pakkailemassa viimesiä tavaroita minuutteja ennen kun ensimmäinen perhe tuli hakeen mut, äiti tuli mun huoneeseen lahjapaketti kädessä, anto halin ja samalla sekunnilla oli kyynelkanavat auki molemmilla. Sain niiltä paketin, jossa oli ihana kaulahuivi ja kaulakoru. Ja sit oltiinkin jo pian autossa matkalla kotiin. Mulla tuli mun kaveri auttaan mun kamojen tyhjentämisessä ja ei oo tavaroiden paikalleen laittaminen ollu koskaan niin hauskaa! Kun oltiin valmiit, niin mentiin kaikki yhessä syömään tacoja samaan ravintolaan mihinkä mentiin mun ensimmäisenä iltana näiden kanssa noin 7kk sitten. Ja ajatus "ei että kuin onnellinen oon" pyöri lakkaamatta mielessä.


vaihto-oppilas Kauppinen
oikeasti orja
Lauantai aamuna lähettiin aikasemmin kun laki sallii Rotary tapahtumaan. Oli ensimmäinen kerta, kun pääsin näkeen Meksiko Cityy sieltä lintuperpektiivistä, kun oltiin 25 kerroksen korkeudessa. Ja oli kyllä aika upeen näköstä! Aamun ensimmäisen "session" ja tylsyys kuolema risti nolla -pelien jälkeen lähettiin veljen ja tän mun perheen edellisen vaihtarin kanssa seikkaileen keskustaan. Käytiin pyörimässä ostarilla tappamassa aikaa ja se on vaan niin hauskaa liikkua ton mun nuorimman veljen kanssa, koska se on yks Duracell pupu. Kun astuu kauppaan, niin se on jo juttelemassa myyjien kanssa.  Kun vanhemmatkin oli saaneet tarpeeks isumisesta, me tehtiin katoamistemppu ja lähettiin kaikki yhessä elokuviin. Voin sanoo, että älkää menkö kattoon uusinta 300. Maailman järkyttävin elokuva!


voiko tätä kaupunkia olla rakastamatta?



Kävästiin pikasella iltakävelyllä koirien kanssa, kun mentiin kattoon minne Meike, mun saksalainen serkku, muutti. Ja ihana yllätys oli huomata, että se asuu vaan 12 min kävelymatkan päässä, eli miltein kun naapuri! Illalla vaikka olinkin jo kuoleman väsyny, lähin kaverille illanistujaisiin kattoon kun meksikolaiset oli nyrkeilemässä Las Vegasissa. Näin taas pitkästä aikaa mun kavereita vanhasta koulusta ja vaikka olinkin nukahtaa pystyyn, niin oli huippu kivaa. Tänään on dormingo eli meksikolaisten tapa kutsu sunnuntaita eli domingoa. Se tarkottaa siis nukkumissunnuntaita ja en kyllä pistä pahakseni.


Mä oon takasin kotona ja en vois
olla onnellisempi, wihii!
Julia

torstai 6. maaliskuuta 2014

sekoamispiste.


Minä täällä jälleen! Oli pakko tulla tänne kirjotteleen, kun yritän parhaani mukaan välttää pakkaamista. Viime muuton traumoista en oo vieläkään selvinnyt, joten ei hirveästi houkuttele alkaa tunkeen tota kasvanutta tavaramäärää laukkuihin, jälleen kerran. Perheen vaihto on yks sellanen paalu vaihtovuodesta, joka aina ilmottaa että nyt ollaan taas lähempänä Suomeen paluuta. Ja voi kun mä en halua vielä palata!

Vaikka pari viime viikkoa oon miltein laskenut päiviä perheenvaihtoon, niin tällä hetkellä on olo, että en oo vielä valmis muuttaan. En oo ikinään suuremmin kertonut täällä blogissa mun nykyisestä perheestä ja siitä kuinka täällä on mennyt. Mun molemmat perheet täällä on täynnä mielettömän hienoja ihmisiä, oon ollut yks onnentyttö perheiden suhteen. Mutta niin kun kaikki perheet on erilaisia, niin nää mun kaks meksikolaista perhettäkin on ollut myös. En sanois, että mulla ongelmia täällä olis ollut, ei todellakaa. Välillä on vaan ollut hetkiä, kun erilaiset ajatusmaailmat omaavilla ihmisillä on vaikea ymmärtää toisiaan. Välillä on tehnyt mieli juosta takasin ekaan kotiin ekan iskän tykö, kun yksinkertasesti ei oo vaan hermot enää kestänyt nykyistä. Välillä on ottanut päähän, että sanotaan "ota taksi, kun me ei päästä nyt hakeen", kun ensimmäinen perhe oli aina salamana paikalla. Mutta noi ongelmat ei oo mitään niihin verrattuna, mitä on kuullut joillain muilla vaihtareilla olevan. Joten niitä ei voi edes ongelmiks kutsua.

Kuitenkin kaikki mitä oon tän nykyisen perheen kanssa kokenut, on lähinnä positiivista. Nyt viime päivinä silmät on meinannut kostua , kun yllättäen iskä saattaa vaan sanoa "Voi ei Julia, mitä me tullaan tekeen ilman sua kun sä lähet". Eilen iski fiilis, että ei mä en halua lähteä mihinkään, kun shoppailupäivän päätteeks oltiin vanhempien kanssa olkkarissa ja mä pidin niille muotinäytöstä uusista vaatteista ja naurettiin kaikki kolme pissat housussa. Hiljaseks pistää myös ajatus siitä, että kohta mulla ei ookkaan enää isosiskoa, jonka vaatekaapille voi marssia kun vaatekriisi iskee, ei oo ketään kuka tulee nauraan mulle kun räkäposkella kattelen Titanicia tai ketään kenen kanssa saada kreisi tanssikohtaus. Kohta en kuule talon kaikuvan mun miljoonista lempinimistä ja ei oo kodinhoitajan 5v tytär ärsyttämässä mua, pomppimassa mun sängyllä ja seuraamassa mua joka paikkaan.


Ilman suurempaa melankoliaa voin kuitenkin olla ilonen, että kohta oon taas siinä talossa joka tuntuu eniten kodille tässä maassa. Ja tiedän, että mua jo odotetaan kun viime näkemisellä pikkuveli sano, että mä en jaksa enää odottaaaaa että sä tuut takasin!! Joten oon onnellinen, että pääsen taas vänkään ja kinaan mun ihanien pikkuveljien kanssa ja musta tulee taas se lellitty talon ainoo prinsessa, isin tyttö. Mulla tulee oleen taas se meksikon paraskaveri, Regina, siinä parin talon päässä aina saatavilla. Tuun saamaan mun huoneeseen angstaavia murrosikäsiä vierailijoita, joilla on tyttöstävä ongelmia ja vanhemmat jotka on aina valmiita tekeen kaikkensa mun asioitten eteen. Ennenkaikkea pääsen taas asuun ihmisten kanssa, jotka on lähes yhtä hulluja (hyvässä mielessä) kun mä.

Kaikesta tosta huolimatta, fiilikset on sekavat. Oon iloinen, mutta surullinen. Saapuu päivä jota oon pitkään odottanut, mutta samalla päivä, jonka toivoisin tulevan vasta päivien ja päivien päästä. Ekassa muutossa säästyttiin ilman kyyneleitä, koska tiesin että mä tuun muuttaan vielä takasin. Tällä kertaa on eri asia, koska en tuu enää asumaan näiden kanssa ellei lasketa jotain viikonloppu kyläilyjä. Tuun ikävöimään näitä ihmisiä, jotka aina nauraa mun sekoiluille, jotka itekkin hömpöttelee minkä kerkiää ja kuittailee mulle aina siitä kuinka paljon syön suklaata hahaa. Nää kaks perhettä on kaks täysin erilaiset ja on mahdotonta sanoa, että kumpien kanssa mielummin asuisin tai kummassa perheessä olisin onnellisempi. Loppu peleissä jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä, joten enköhän mä pärjäis vaikka sillan alla. Ja ensimmäinen perhe kuitenkin on se ensimmäinen perhe.

Ilman suurempia draamailuja tai vastaavia yritän nyt kerätä itteni kasaan ja keksiä kaikkee muuta "hyödyllistä" ettei tarvis ryhtyy tohon mahdottomaan tehtävään, pakkaamiseen. Kohta kipasen nopeesti moikkaileen kavereita, kun ne pääsee koulusta ja miks sitä ei kattois vaikka elokuvan ajankuluks. Ja kai ne matkalaukutkin on jossakin vaiheessa kaivettava tuolta sängynalta pölyn seasta. Huomenna sitten viiden aikaan iltapäivällä muutto ja elämä jatkaa rullailuaan!

Loppuun vielä pieni vilautus osasta eilisen shoppailuIsta, nauttikaa!

löysät pökät, ihanan viileet kuumalla säällä ja mukavat päällä! Bershka

"olen äidin kiltti tyttö" -mekko, Pull&Bear

kiilakorot & aurinkolasit, C&A

maailman mukavin oloasu, Aéropostale


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin
Julia

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

VIDEO

Hellurei ja hellät tunteet! Ilman pidempiä turinoita, tässä olis tällänen "lyhyehkö" videon pätkänen. Viettelin mun viimisen viikonlopun mun tän hetkisessä perheessä ja päätin, että miksenpä ottais sitä videolle. En siis tänä viikonloppuna lähtenyt mihinkään kavereiden kanssa vaan halusin viettää aikaa mun perheen kanssa. Videolta vähän näkee, kuinka sympaattisten ihmisten kanssa mulla on ollut mahdollisuus asua, samalla näkee sit vähän mun kotimaisemia ja ennen kaikkee näkee mun sekoilua.. Että ei tässä muuta, nauttikaa! Niin ja se vielä mainittakoon, että en oo mikään videoiden ammattilainen joten höhöö.




Ja ens viikonloppuna sitten muutto. Hui hai, näin tää vaihtovuosi vaan rullaa rullaamistaan ja joka päivä oon vaan ylpeempi ja ylpeempi itestäni, kun espanja sujuu vaan paremmin ja paremmin. Jes!

Pusut ja halit,
Julia