kotona jälleen

Heippa! Täällä kirjottelee onnellisesti kotiutunut 5 päivää vajaa täysi-ikäinen nainen. Eli muutosta on nyt selvitty ja tällä hetkellä asustelen taas ensimmäisessä perheessä ja olo on älyttömän onnellinen. Koko perjantai ilta tuli vaan hymyiltyä idioottimaisesti ja olin kun ilonen lapsi karkkikaupassa ku aina vähät väliä hihkasin että jee oon kotona taas. Iskäkään ei pystynyt olla hokematta, että kuinka ihanaa on että ne sai mut takas kotiin. Tuntuu ihan kun en olis koskaan lähtenytkään.

ja tossa ei ollut vielä kaikki… mitenköhän selviydyn Suomeen

Vaikka nyt ollaankin onnellisesti taas kotona, niin ei se vaihtaminenkaan niin helppoa ollu. Olin koko päivän ennen muutto jotenkin ihan sekasin. Kun olin pakkailemassa viimesiä tavaroita minuutteja ennen kun ensimmäinen perhe tuli hakeen mut, äiti tuli mun huoneeseen lahjapaketti kädessä, anto halin ja samalla sekunnilla oli kyynelkanavat auki molemmilla. Sain niiltä paketin, jossa oli ihana kaulahuivi ja kaulakoru. Ja sit oltiinkin jo pian autossa matkalla kotiin. Mulla tuli mun kaveri auttaan mun kamojen tyhjentämisessä ja ei oo tavaroiden paikalleen laittaminen ollu koskaan niin hauskaa! Kun oltiin valmiit, niin mentiin kaikki yhessä syömään tacoja samaan ravintolaan mihinkä mentiin mun ensimmäisenä iltana näiden kanssa noin 7kk sitten. Ja ajatus "ei että kuin onnellinen oon" pyöri lakkaamatta mielessä.

vaihto-oppilas Kauppinen

oikeasti orja

Lauantai aamuna lähettiin aikasemmin kun laki sallii Rotary tapahtumaan. Oli ensimmäinen kerta, kun pääsin näkeen Meksiko Cityy sieltä lintuperpektiivistä, kun oltiin 25 kerroksen korkeudessa. Ja oli kyllä aika upeen näköstä! Aamun ensimmäisen "session" ja tylsyys kuolema risti nolla -pelien jälkeen lähettiin veljen ja tän mun perheen edellisen vaihtarin kanssa seikkaileen keskustaan. Käytiin pyörimässä ostarilla tappamassa aikaa ja se on vaan niin hauskaa liikkua ton mun nuorimman veljen kanssa, koska se on yks Duracell pupu. Kun astuu kauppaan, niin se on jo juttelemassa myyjien kanssa.  Kun vanhemmatkin oli saaneet tarpeeks isumisesta, me tehtiin katoamistemppu ja lähettiin kaikki yhessä elokuviin. Voin sanoo, että älkää menkö kattoon uusinta 300. Maailman järkyttävin elokuva!

voiko tätä kaupunkia olla rakastamatta?

Kävästiin pikasella iltakävelyllä koirien kanssa, kun mentiin kattoon minne Meike, mun saksalainen serkku, muutti. Ja ihana yllätys oli huomata, että se asuu vaan 12 min kävelymatkan päässä, eli miltein kun naapuri! Illalla vaikka olinkin jo kuoleman väsyny, lähin kaverille illanistujaisiin kattoon kun meksikolaiset oli nyrkeilemässä Las Vegasissa. Näin taas pitkästä aikaa mun kavereita vanhasta koulusta ja vaikka olinkin nukahtaa pystyyn, niin oli huippu kivaa. Tänään on dormingo eli meksikolaisten tapa kutsu sunnuntaita eli domingoa. Se tarkottaa siis nukkumissunnuntaita ja en kyllä pistä pahakseni.

Mä oon takasin kotona ja en vois

olla onnellisempi, wihii!

Julia

sekoamispiste.

Minä täällä jälleen! Oli pakko tulla tänne kirjotteleen, kun yritän parhaani mukaan välttää pakkaamista. Viime muuton traumoista en oo vieläkään selvinnyt, joten ei hirveästi houkuttele alkaa tunkeen tota kasvanutta tavaramäärää laukkuihin, jälleen kerran. Perheen vaihto on yks sellanen paalu vaihtovuodesta, joka aina ilmottaa että nyt ollaan taas lähempänä Suomeen paluuta. Ja voi kun mä en halua vielä palata!

Vaikka pari viime viikkoa oon miltein laskenut päiviä perheenvaihtoon, niin tällä hetkellä on olo, että en oo vielä valmis muuttaan. En oo ikinään suuremmin kertonut täällä blogissa mun nykyisestä perheestä ja siitä kuinka täällä on mennyt. Mun molemmat perheet täällä on täynnä mielettömän hienoja ihmisiä, oon ollut yks onnentyttö perheiden suhteen. Mutta niin kun kaikki perheet on erilaisia, niin nää mun kaks meksikolaista perhettäkin on ollut myös. En sanois, että mulla ongelmia täällä olis ollut, ei todellakaa. Välillä on vaan ollut hetkiä, kun erilaiset ajatusmaailmat omaavilla ihmisillä on vaikea ymmärtää toisiaan. Välillä on tehnyt mieli juosta takasin ekaan kotiin ekan iskän tykö, kun yksinkertasesti ei oo vaan hermot enää kestänyt nykyistä. Välillä on ottanut päähän, että sanotaan "ota taksi, kun me ei päästä nyt hakeen", kun ensimmäinen perhe oli aina salamana paikalla. Mutta noi ongelmat ei oo mitään niihin verrattuna, mitä on kuullut joillain muilla vaihtareilla olevan. Joten niitä ei voi edes ongelmiks kutsua.

Kuitenkin kaikki mitä oon tän nykyisen perheen kanssa kokenut, on lähinnä positiivista. Nyt viime päivinä silmät on meinannut kostua , kun yllättäen iskä saattaa vaan sanoa "Voi ei Julia, mitä me tullaan tekeen ilman sua kun sä lähet". Eilen iski fiilis, että ei mä en halua lähteä mihinkään, kun shoppailupäivän päätteeks oltiin vanhempien kanssa olkkarissa ja mä pidin niille muotinäytöstä uusista vaatteista ja naurettiin kaikki kolme pissat housussa. Hiljaseks pistää myös ajatus siitä, että kohta mulla ei ookkaan enää isosiskoa, jonka vaatekaapille voi marssia kun vaatekriisi iskee, ei oo ketään kuka tulee nauraan mulle kun räkäposkella kattelen Titanicia tai ketään kenen kanssa saada kreisi tanssikohtaus. Kohta en kuule talon kaikuvan mun miljoonista lempinimistä ja ei oo kodinhoitajan 5v tytär ärsyttämässä mua, pomppimassa mun sängyllä ja seuraamassa mua joka paikkaan.

Ilman suurempaa melankoliaa voin kuitenkin olla ilonen, että kohta oon taas siinä talossa joka tuntuu eniten kodille tässä maassa. Ja tiedän, että mua jo odotetaan kun viime näkemisellä pikkuveli sano, että mä en jaksa enää odottaaaaa että sä tuut takasin!! Joten oon onnellinen, että pääsen taas vänkään ja kinaan mun ihanien pikkuveljien kanssa ja musta tulee taas se lellitty talon ainoo prinsessa, isin tyttö. Mulla tulee oleen taas se meksikon paraskaveri, Regina, siinä parin talon päässä aina saatavilla. Tuun saamaan mun huoneeseen angstaavia murrosikäsiä vierailijoita, joilla on tyttöstävä ongelmia ja vanhemmat jotka on aina valmiita tekeen kaikkensa mun asioitten eteen. Ennenkaikkea pääsen taas asuun ihmisten kanssa, jotka on lähes yhtä hulluja (hyvässä mielessä) kun mä.

Kaikesta tosta huolimatta, fiilikset on sekavat. Oon iloinen, mutta surullinen. Saapuu päivä jota oon pitkään odottanut, mutta samalla päivä, jonka toivoisin tulevan vasta päivien ja päivien päästä. Ekassa muutossa säästyttiin ilman kyyneleitä, koska tiesin että mä tuun muuttaan vielä takasin. Tällä kertaa on eri asia, koska en tuu enää asumaan näiden kanssa ellei lasketa jotain viikonloppu kyläilyjä. Tuun ikävöimään näitä ihmisiä, jotka aina nauraa mun sekoiluille, jotka itekkin hömpöttelee minkä kerkiää ja kuittailee mulle aina siitä kuinka paljon syön suklaata hahaa. Nää kaks perhettä on kaks täysin erilaiset ja on mahdotonta sanoa, että kumpien kanssa mielummin asuisin tai kummassa perheessä olisin onnellisempi. Loppu peleissä jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä, joten enköhän mä pärjäis vaikka sillan alla. Ja ensimmäinen perhe kuitenkin on se ensimmäinen perhe.

Ilman suurempia draamailuja tai vastaavia yritän nyt kerätä itteni kasaan ja keksiä kaikkee muuta "hyödyllistä" ettei tarvis ryhtyy tohon mahdottomaan tehtävään, pakkaamiseen. Kohta kipasen nopeesti moikkaileen kavereita, kun ne pääsee koulusta ja miks sitä ei kattois vaikka elokuvan ajankuluks. Ja kai ne matkalaukutkin on jossakin vaiheessa kaivettava tuolta sängynalta pölyn seasta. Huomenna sitten viiden aikaan iltapäivällä muutto ja elämä jatkaa rullailuaan!

Loppuun vielä pieni vilautus osasta eilisen shoppailuIsta, nauttikaa!

löysät pökät, ihanan viileet kuumalla säällä ja mukavat päällä! Bershka

"olen äidin kiltti tyttö" -mekko, Pull&Bear

kiilakorot & aurinkolasit, C&A

maailman mukavin oloasu, Aéropostale

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Julia

VIDEO

Hellurei ja hellät tunteet! Ilman pidempiä turinoita, tässä olis tällänen "lyhyehkö" videon pätkänen. Viettelin mun viimisen viikonlopun mun tän hetkisessä perheessä ja päätin, että miksenpä ottais sitä videolle. En siis tänä viikonloppuna lähtenyt mihinkään kavereiden kanssa vaan halusin viettää aikaa mun perheen kanssa. Videolta vähän näkee, kuinka sympaattisten ihmisten kanssa mulla on ollut mahdollisuus asua, samalla näkee sit vähän mun kotimaisemia ja ennen kaikkee näkee mun sekoilua.. Että ei tässä muuta, nauttikaa! Niin ja se vielä mainittakoon, että en oo mikään videoiden ammattilainen joten höhöö.

Ja ens viikonloppuna sitten muutto. Hui hai, näin tää vaihtovuosi vaan rullaa rullaamistaan ja joka päivä oon vaan ylpeempi ja ylpeempi itestäni, kun espanja sujuu vaan paremmin ja paremmin. Jes!

Pusut ja halit,

Julia

tovereita ympäri maailmaa

Viime postauksessa kerroinkin, että meillä olis pian taas piirinkokous jossa näkisi pitkästä aikaa piirin vaihtareita. Eilen sitten kyseinen päivä koitti! Kerta kerran jälkeen on hauska huomata, kuinka kaikki puhuu vaan paremmin ja paremmin espanjaa ja on vaan entistä isompia. Mutta eikös ne ookkin aika lailla vaihtovuoden kaks suurta tekijää: kielen oppiminen ja lihominen. Sehän olis ikävää, jos me laihtumaan oltais päästy hahah.

Eilinen päivä meni siis tutustuessa ns. Meksikon eduskuntataloon, mutta eihän sielä skarppina jaksanut keskittyä, kun oli niin ihana päästä jutteleen pitkäsä aikaa kavereiden kanssa. Ennen kaikkea mun rakkaan Suomineidon, Saran, kanssa! Kyllä vaan se kasvotusten suomenkieltä puhuminen on jotenkin niin huvittavaa, mutta samalla hirveen kotoisaa. Naureskeltiin sitä, että kuinka R-kirjain tulee niin voimakkaana kun on pelkästään käyttänyt espanjankielen R:ää, joka on pehmee ja kuulostaa miltein tamperelaiselta. Myös monimutkainen kirjottaminen ja yhdys sanat (yhdyssanat) tuottaa jo vaikeuksia. Tässä nyt kun kielistä puhumisen vauhtiin päästiin, niin voisin vielä jatkaa jakamalla yhen hassun asian mikä mulle on alkanut tapahtuun. Mutta siis unet! Oon aikamoinen unikeko ja välillä aamulla on aivot ollut vähän juntturassa, kun herätessä huomaa että nyt on tapahtunut jotain jännää. Alan ajatteleen, okei mä näin just unen, normaalia. Mun unessa mä olin Suomessa, kaikkien ihmisten kanssa puhuIN espanjaa ja se ns. unen kerronta oli englanniks, ei niin normaalia. Voi mun aivo raukkoja, kun hirveeseen jumppaan joutuu nukkuessakin!

Mutta tässä pienimuotoinen kuvaripuli eiliseltä:

D4170 <3

museo ja keskittyneet suomineidot

meijän tiikerit

SISARUKSET!!

tosiaan Sara siis palaili rantalomalta, mä kun luulin et oisin ruskettunu..

 Kuvistahan näkee, että me ollaan erittäin mahtava kööri fiksuja ja hyvin käyttäytyviä vaihtareita, kun tilanne niin vaatii. Tosin kun aikuisten silmät suuntaa muualle, todellinen luonne paljastuu ja mikään ei pidättele tätä apinalaumaa. Me lasketaan jo päiviä kun lähetään meijän Ruta Maya reissulle yhessä noin kolmeks viikoks kierteleen Etelä-Meksikoo jauskis jau, en malta odottaaaaa!

 Tänään koulussa olis ollut kulttuuripäivä ja oltais päästy tutustumaan Veracruzilaiseen ruokaan ja musiikkityyliin, mutta meiksi jäi valitettavasti aamulla vuodepotilaaks. Tässä kun on tultua nukuttua miltein koko päivä, niin koitan ottaa itteeni niskasta kiinni jotta jaksaisin lähtee tonne kuumuuteen pikku päivälenkille, koska mun suklaamahalla on aika kova nälkä, hih.

15 päivää synttäreihin (eli nyt viimeistään ne suklaa- ja lakulähetykset postiin), 9 päivää perheen vaihtoon, 44 päivää rantalomaan ensimmäisen perheen kanssa ja 67 päivää Ruta Mayaan. Nyt on oltu 220 päivää Meksikossa ja valehtelisin, jos sanoisin ettenkö tietäis kuinka monta jäljellä. Mutta sitä ei kuulu vielä murehtia, vaan nyt laahustan alakertaan syömään ja lupaan hymyillä koko päivän!

Kuuluillaan taas pian,

Julia

salamit, muutto ja mielialat

Ja vähän muutakin..

 Eli heipat kaikille täältä ihanan aurinkoisesta Meksikosta. Päivien keskilämpötila on alkanut pysyyn siellä yli 25 asteen paikkeilla (joka tarkottaa paljon katolla auringon ottoo) ja elämä rullailee päivä kerrallaan eteenpäin. Voi kumpa se voisikin lopettaa rullaamisensa ja pysähtyä edes hetkiseks. Perjantaina tuli täyteen 7kk Meksikossa ja se vaan ei tunnu siltä lähellekkään. En voi edes ymmärtää, että mihinkä se aika on silleen kadonnu! Lentoliputkin on nyt varattu, eli takasin Suomeen ollaan tulossa 18.7. Päivä tohon päivämäärään en haluu laskea vaan haluun nauttia nyt täysiä tästä ajasta mikä mulla on jäljellä.

Mitään järkyttävän suuria asioita täällä ei oo tapahtunut. Sellasta normaalia (ja kiireistä) elämää on tullut vieteltyä. Ystävänpäiväkin tuli ja meni aikoja sitten ja se oli täällä kyllä aika iso juttu. Itseasiassa täällä se on rakkauden päivä, eli sitä vaaleenpunasen tilpehöörin ja ruusujen kauppaamista joka nurkan takana sai nähdä kiitettävästi. Ite en oo koskaan ollut mikään ystävänpäivän ylin ystävä (lue: vihaan sitä). En siks, että olisin jonkin sortin ihmisvihaaja, ei, vaan päinvastoin. En ymmärrä miks pitää olla yks päivä kun halitaan kaikkia ja kerrotaan kuinka niitä rakastetaan, mun mielestä se on tosi teennäistä. Meillä pitäis olla ystävänpäivä jokapäivä! Onneks en oo yksin tän asian kanssa, vaan mun yks parhaista kavereista täällä vihaa ystävänpäivää enemmän kun mä (jos se on edes mahollista), joten tuli sit skipattua tää kyseinen päivä mukavasti niillä kattellen huippu leffoja.

koulussa ollaan hyvin keskitytty tähän ruuan syömiseen, yks päivä korealaiset oli tehnyt korealaista ruokaa NAMSKIS

ja viime perjantaina vietettiin feikki synttäreitä ja syötiin kakkua TUPLA NAMSKIS

Ehkä toi postauksen otsikko hämmentää hitusen, joten voisin ystävällisesti avartaa sitä hiukan. Kaikki varmasti tietää, että tällä hetkellä on käynnissä Olympialaiset, tarkemmin siis talvi Olympialaiset. Täällä se tietenkään ihmisiä ei paljoa oo hetkauttanut, koska ainoo kylmään viittaava asia  täällä on jäätelö, talviurheilusta ei tietookaan. Esimerkiks kun kattelin telkkarista curlingia, niin iskä tuli viereen suu auki ihmetteleen, että mikä ihmeen laji tää on mitä noi tekee mikä tässä on idea ja sitä rataa. Vaikka lunta ja kylmää en kaipaakkaan, niin kyllä se leijonasydän sykkii, vaikka sitten oltaiskin maapallon toisella puolella. Meijän suomalaisten vaihtareiden kanssa pidettiin ahkerasti omaa kisastudioo watsapin välityksellä ja pelejä on heräiltiin kattoon aamuyöstä. Pelejen kattelusta astetta hauskempaa teki espanjankielinen selostus. Siellä oli pelailemassa Tiimu Salamit ja kumppanit, Mätä iski hienoja maaleja ja Rhääsk oli loistava maalivahti. Vaikka sitä kultamitalia ei tullutkaan, niin eihän se 3. sijakaan huono oo ja pääasia että Ruotsi ei voittanu!

Sellasia uutisia myös, että mulla on viikon päästä muutto edessä! Yksin en kuitenkaan oo muuttamassa, vaan me vaihdetaan mun nykyisen perheen kanssa kotia. Muutetaan isompaan taloon ja plussaa on vielä se, että se ei oo pahan kävelymatkan päässä mun ensimmäisestä perheestä. Nyt kun oon taas innostunut lenkkeileen täällä vapaapäivinä, niin hokasin että se on loistava lenkki, kun juoksen talosta 1 taloon 2 moikkaan ihmisiä ja juomaan vettä ja sit takasin taloon 1. Tää tuleva talo on ollut asumattomana monia vuosia joten tällä hetkellä se on järkytävässä kunnossa. Ens viikon siellä tulee riehuun työmiehiä ja sen jälkeen muutetaan sinne. Käytiin ottaan kuvia, että miltä siellä näyttää nyt niin voi tehä ennen ja jälkeen -kuvat. Täähän on kun olis jossain TV-ohjelmassa! Kerkeen asuun noin viikon siellä uudessa talossa ja sit onkin jo perheiden vaihto kaikilla vaihtareilla edessä. Mä kumminkaan en joudu/pääse tutustuun taas uusiin ihmisiin ja totutteleen eri tyyppiseen elämäntapaan, vaan oon lähes varmasti suuntaamassa takasin mun ensimmäisen perheen luo.

pieni kurkistus uuteen taloon, kuvia sieltä myöhemmin sit kun se on rempattu

koirien ystävä Julia

yks aamu lenkillä otin vähän kuvia mun nykyisestä asunalueesta, teretulmast mun lenkkimaisemiin!

Perheen vaihdon ja kaiken muunkin suhteen ajatukset heittelee vuoristorataa. Vähitellen näihin mielialan vaihteluihin on tottunut ja sen on oppinut tunnistaan. Se on vaan käsittämätönä, miten joku päivä ei tekis mieli tehä mitään, edes nousta sängystä, ja tuntuu vaan että kaikki on päin prinkkalaa ja turhauttaa enemmän kun koskaan. Sitte on taas päiviä kun hymyilee vaan koko päivän, kun kaikki on niin ihanaa ja rakastaa elämää. On päiviä kun tuntuu, että espanjasta ei vaan tuu mitään ja tekis mieli heittäytyä lattialle itku-potku-raivarin syövereihin. Ja sit toisaalta on taas päiviä, kun ymmärtää kaiken mitä ihmiset puhuu ja espanja tulee tosi sulavasti ulos. Se vaan ei oo helppoa olla vaihtari, mutta niiiiin sen arvosta. Ja en sano, että olis parempi jos noita huonoja päivä ei tulis koskaan,  koska niiden myötä on oppinut arvostaan noita mahtavaa mahtavampiakin päiviä ja ottaan kaiken ilon niistä irti. Loppupeleissä nehän on ne päivät, joita mieluiten muistelee sit Suomessa.

"Exchange is nothing like you expected it to be, and everything you wanted it to be"

Kenenkään Rotari vaihtovuosi ei oo samanlainen, mutta musta tuntuu että mulla on vielä jotenkin astetta enemmän erilaisempi. Mun hostaava klubi ei täällä niinkään oo mun kanssa tekemisissä, kun taas toiset juoksee kokouksiin miltein kerran viikossa ja tekee kaikenlaista Rotareiden kanssa. Mulla molemmissa perheissä on isät Rotareita, mut silti oon vähän tällänen unohdettu erakko. En sano sillä, että se mua niin harmittais, hyvinhän tässä on pärjätty. Kumminkin nyt tuli pieni käännös kelkkaan sillä oon viettäny loistavaa Rotary -viikkoo. Eilen oltiin mun nykysen iskän klubin järjestämässä teatteritapahtumassa miltein koko päivä. Tänään aamulla heräsin aikasin kun mun ensimmäinen perhe tuli hakeen mut, ja mentiin kolmen klubin yhteiselle aamiaiselle joka päätty seremoniaan jossa juhlittiin kun Rotarit täytti vuosia. Sen jälkeen sit vietin loppu päivän mun ensimmäisen perheen kanssa, jonne tuun sit muuttaan pian. Ihana päivä, ihana perhe ja etenkin maailman ihanin mun vauva! Siis koira. Ja kaiken lisäks vielä, tiistaina meillä on jälleen piirin tapaaminen, missä tulee näkeen kaikkia vaihtareita!

mun on aina pitänyt kertoo, että mä oon Beatlesin viides jäsen

hyväntekeväisyys teatteritapahtuma katulapsien hyväks

ja tän päivänen Rotary tapahtuma, sisko Taiwanista äiti ja iskä

meijän maailman komein pikkuveli

ja tänään kun vietin päivän mun ensimmäisen ja samalla tulevan perheen kanssa, näin pitkästä aikaa meijän koiria

ja iloisin jälleen näkeminen oli mun vauvan kanssa, joka ei enää ookkaan ihan niin vauva!

Ihana elämä, ihana Meksiko

Julia