sunnuntai 20. lokakuuta 2013

international love

Heipparallaa! Acapulcosta selvitty hengissä ja siitä postausta kera kuvien myöhemmin. Kysymyksiäkin on sadellut loistavaan tahtiin ja vielä on pari päivää aikaa heitellä niitä tänne! Eli paljon postauksia on luvassa, joten älkääs kadotko minnekkään linjoilta. Kuitenkin tällä kertaa ollaan tän päiväsen vaihtaritapaamisen asialla. Eli meillä oli meijän piirin tapaaminen tänään Mexico Cityssä ja voi kuinka ihana oli taas nähdä ihania lihavia vaihtarikamuleita. 


suomee brasiliaa ja ranskaa

Suomen edustus


Meijän aamu starttas Bellas Artes nimisessä paikassa, jossa mentiin kattoon sellasta tanssiesitystä. Olihan se hieno, mutta kyllä me enimmäkseen naurettiin ittemme katketaksemme, kun ne tanssijat oli niin hauskan näkösiä. Valitettavasti niistä en saanut otettua epätärähtänyttä kuvaa, joten samaa hauskuutta en teidän rakkaiden lukijoiden kanssa pääse jakaan. 

taiwan

suomi ja saksa

suomineidot ja turkki

brasilia eksyny saksanlipun alle, oh noh






Seuraavaks suunnattiinkin sit turistibussille, jolla kierreltiin ympäri Mexico Cityn nähtävyyksiä. Oli kyllä huvittavaa kuinka herätettiin huomioo. Ihmisiä pysähty paljon ottaan kuvia meistä ja vilkutteleen. En kyllä ihmettele, sillä onhan se aika huomiota herättävää, kun sellanen punanen kakskerroksinen turistibussi täynnä meluvavia eri kansalaisuuksien edustajia hahaa. Ja meno bussissa oli kyllä ihan mieletön, kun brasilialaiset on loistavia viihdyttäjiä. Sielä laulettiin ja tanssittiin ja pelleiltiin. 


turistit bussissa


toi koko ravintola käänty kattoon meitä, ottaan kuvia ja vilkutteleen




ja aina on hyvä hetki laulaa serenaadi ylhäällä baarissa istuville ihmisille

eikä ikinään voi tietää mihinkä törmää Meksikon kaduilla

hauskin kuva koskaan hahaha. kivaa, että Lewekin tuolla taka-alalla oli niin innoissaan turistibussista!

Bussi vei meijät sit sellaseen puistoon missä meillä oli piknik ja "pihapelejä". Kuulostaa ehkä älyttömän tylsältä, et pihaleikkejä kamoon ne on viis  vuotiaille. Mut meillä oli älyttömän hauskaa, mitä muutakaan voi vaihtariporukalla olla? Ja meijän leikkituokion kruunas, kun tytöt voitti pojat köydenvedossa. Kyl se girlpower vaan rokkaan. 


tässä piti tyhjentää toi jauhoastia puhaltamalla sinne. Ja puhaltamisen jälkeen kaikki näytti..
...tältä




D4170 big love <3


Päivä oli unohtumaton ja huippu! Se on hassua, miten nähtiin tolla porukalla vasta toista kertaa mutta se koko porukka on jo ihan oma suurperhe. Seuraavan kerran nähään, kun kuukauden päästä mennään Six Falgsiin, jauskis. Ja oli niin taivaallista nähä pitkästä aikaa mun omaa rakasta finlandesa Saraa. Pääsi vähän höpöttöleen tökerösti suomee ja ehkä meijän pitkään suunnittelema tapaaminen pian onnistuis ja ehkä jo viikon päästä oon Pachucassa Saran luona. Elämä on vaan täydellistä täällä ja viimisen viikon aikana oon alkanut tunteen, että en haluu koskaan lähtee täältä. Nään painajaisia siitä, että mut lähetetään keskenkaiken Suomeen. Mutta nyt nautin ja otan ilon irti näistä jäljellä olevasista yheksästä kuukaudesta ja teen niistä yhtä unohtumattomia ellei unohtumattomampia, kun nää miltein kolme ensimmäistä on ollut. 

Lämpöö ja lempee sinne kylmään Suomeen!
Emppu

6 kommenttia:

  1. Niin ihanalta kuulostaa!!! Täysillä hengessä mukana! -Maria

    VastaaPoista
  2. Superhuippupostaus :3 ja ellet tuu viikon päästä niin mähän lähen hakemaan! Ps toi on Thailand eikä Taiwan haha:3 oot rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha, pikku vikoja Aasia kumminki XD sä kans pus <3 YO

      Poista
  3. hei haluisitko tehdä videopostauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon ajatellut asiaa ja kyl mä sellasen yritän tässä lähiaikoina toteuttaa :)

      Poista