sunnuntai 4. elokuuta 2013

I don't care, I love it

Kaks viikkoo mittarissa ja aika on lentäny kun siivillä. Jos tää jatkuu tätä tahtia, niin
mähän oon kohta jo Suomessa, voi ei! Viimesimpään viikkoon on mahtunut vaikka mitä,
en ees muistais kaikkee, ellen kirjottais joka ilta päiväkirjaa haha. Mut yritän ny heittää
tähän sellasen tiiviin pakkauksen kuluneesta viikosta. Tulevaisuudessa tuun toivottavasti
postaileen vähän yksityiskohtaisempia postauksia, ettei tää olis vaan sellasta "sitä tapahu 
sitä ja sit sitä. Sit mentiin sinne ja se sano sillee ja sit oltii et sillee ja lähettii sinne".
Mutta ennen sitä, täältä pesee.

Viikko starttas sillä, kun käytiin äitin kanssa mun koululla ostaan mun urheiluasu ja 
koulukirjat. Mul ei oo koulupukuu (harmi vaan, tervetuloa vaatekriisit), mutta sen sijaan tääl
on aikatarkat säännöt koulussa pukeutumisesta, että esim ei saa olla shortseja jalassa, hame
yli polvien ja olkapäät pitää olla peitettynä. Toi on kuulemma ihan sen takia vaan, koska
muuten osa tytöistä tulis puolialasti kouluun. Joten ihan hyvä!

3L kolapullot, taivas
Keskiviikko aamuna oli sit aikanen herätys ja vuorossa oli vierailu mun hostaavassa Rotary 
Clubissa. Onneks mun veli lähtee samasta klubista vaihtoon Brasiliaan, niin se tuli 
samaiseen aamupalakokoukseen, iskä mukaanlukien. Saavuttiin hienoon ravintolaan, jossa 
meidät ohjattiin yksityiseen tilaan, jossa istu siististi hevosenkengän muodossa pöytien 
ääressä joukko pukuihin pukeutuneita yli viidenkymmenen ikävuoden täyttäneitä 
herrasmiehiä. Meidät istutettiin sinne hevosenkengän keskelle klubin presidentin viereen ja 
tilaisuus alko juhlallisesti ilmeisesti jollain lipun tervehdyksellä (?). Kaikki pamahti seisomaan 
ja laittoi käden oikean rinnan päälle. Mä sit siinä pöyristynennä kattelin ihmisiä ja toistin 
saman perässä. Se on vähän hämmentävää, kun ei ymmärrä mitään mitä tapahtuu ja tekee 
saman muitten perässä, toivoen vaan ettei loukkaa mitään perinteitä tai tapoja. Noh näin 
jälkeenpäin toikin tilanne on mun mielestä vaan huvittava!

Kokous meni siinä lähinnä, kun kaikki söi ja vuorotellen ihmisiä puhu edessä. Mun osuus oli 
se, että istuin hiljaa, hymyilin kaikille ja olin omissa ajatuksissani, kun en mitään ymmärtänyt. 
Välillä kuiskasin veljelle, että mistä noi puhuu, mutta siinä se. Yhtäkkiä mulle sit sanottiin, että 
Emilia tuuppas tänne eteen sanoon pari sanaa klubin jäsenille. Olin silleen höhöö ai että jooo o. 
Menin sit eteen ja iskä tuli siihen viereen ja sano, et joo mä voin kääntää espanjaks mitä sä sanot. 
Aivot löi vähän tyhjää, että mitäs tälläsessäkin tilanteessa pitäis puhua. Siinä mä sit sönkkäsin 
jotain, että kuinka en puhu vielä espanjaa ja että kuinka kiitolline oon heille, kun ne on 
mahdollistanut mun vaihdon ja kerroin kuinka rakastan Meksikoo. Hymyilin lopuks leveesti 
päälle ja miehet näytti erittäin tyytyväisiltä hahaa. Tilaisuuden päätyttyä monet tuli vielä jutteleen 
mulle ja toivottaan tervetulleeks ja kertomaan, kuinka heidän mummun koiran serkun parturit 
on käynyt joskus 30 vuotta sitten Suomessa tai jotain sinnepäin. Sympaattisia ja tosi 
sydämelisiä ihmisiä kaikki! 




Oon tainnut jo mainita, että ihan parin talon päästä meistä asuu mun ikänen tyttö, joka 
on tulossa mun kanssa samalla luokalle. No jos en, niin nyt mainitsin haha. Heidän 
perhe kävi pari kertaa kattomassa meijän koiranpentuja, ja samassa olinkin jo kutsuttu niille 
syömään synttärikakkua seuraavana päivänä! Niin ihanan meksikolaista meininkiä. Mut niin, 
mikäs siinä pian olin jo pöydän ääressä syömässä ah niin hyvää kakkua ja tutustumassa 
heidän sukulaisiinsa. Se on hauskaa, kun ihmiset on niin kiinostuneita Suomesta ja 
varsinkin kielestä. Ihmisten suosikkipuuhaa on pyytää ääninäyte suomenkielestä ja voi 
sitä naurun määrää mikä siitä seuraa. Kaikkien mielestä se kuulostaa niin tökerööltä ja oudolta. 
Mulle taas parasta hupia on salmiakki. Pitäis varmaan ottaa kuva, kun nää a) maistaa salmiakkia
ja b) kattoo kun syön sitä onnessani. Onneks tasottavana on Fazerin suklaa, niin ei jää huono
maku Suomesta. Tää kyseinen perhe kutsu mut heidän mukaan perjantaina Coyoacaniin,
joka on cooli paikka Cityssä. En miettinyt hetkeekään, vaan tottakai yolo -asenteella tartuin
tilaisuuteen ja perhekin on niin ihana! Kuvia siitä reissusta saatte pian erillisen postauksen muodossa!

edustus

Eilen meillä oli sit juhlat, joissa lähisukulaisia tuli sanomaan tänään lähtevälle veljelle 
moikka, mulle tervetuloa ja samalla oli vielä isoäidin synttärit. Yksi iso syy miks rakastan 
Meksikoo niin paljon, on koska täällä ollaan niin perhekeskeisiä. Aina juhlina keräännytään 
isolla porukalla kasaan ja kaikki on tosi läheisiä keskenään. Tykkään! Meillä oli juhlissa isän 
puolelta isovanhempia, sisaruksia, tätejä, setiä ja serkkuja. Jotenkin mulle napsahtaa tää 
tapa juhlia täällä, koska ei oo stressiä ja kaikki ottaa rennosti. Ihmiset on yhessä, syö hyvin 
ja nauraa paljon, ja ei hössötetä mitään turhia, ollaan vaan. 



kaks pentuu

tacos


heikosti väsynyt sisaruspotretti

Oli kyllä mukavaaa! Maha pullotti täydellisistä tacoista ja poskiin sattu liiasta nauramisesta.
Tuli pelailtua, tehtyä outoja Vine -videoita ja oltua vaa onnellinen hyvässä seurassa.
Jotenkin havahduin, kun istuttiin nuorten kanssa pöydän ääressä vitsaillen ja naureskellen,
että vitsi meiksi asuu Meksikossa höhöö! Se on hassu tunne, kun tajuu sen, et elää täysillä
elämää täällä ja unohtaa Suomen hetkiseks, oi sitä autuutta. Ilta venähti myöhään ja niin
aamukin! Nousin sängystä vähän enne puoltapäivää ja marssin alakertaan aamupalalle
yökkäreissä. Eihän sielä ollut kun puoli sukua pöydän ääressä, että morjesta pöytään vaa!
Ei vaan, meillä se ei haittaa.

Äsken palattiin lentokentältä takas kotiin. Sinne meni sit pikkuveikka Brasiliaan vuodeks!
Hassua miten kahessa viikossa jostain ihmisestä tulee niin tärkee. No me onneks nähään
vielä. Oli jotenkin niin super outoo olla taas lentokentällä. Nähä ne samat portit, joista olin
tasan kaks viikkoo sitten kävellyt ulos ja nähnyt ensikertaa mun perheen. Ja hyvästeissä olla
tällä kertaa se, joka ei lähekkään vaan jää. Now I know how it feels like. MUTTA elämä jatkuu
ja elämä on ihan yhtä ihanaa kun ennenkin. Ja onhan mulla vielä kolme veljee täällä!

Nyt painun pehkuihin! Hyvää
huomenta sinne heräilevään Suomeen,
Emppu

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus!! <3 ja näytät rakastavan exactly same things as i do:3 viva mehiko! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Ihanan kuullosta sun arki siel, tuntuu oikeesti siltä et sulla menee hyvin siel!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, et se välittyy myös mun blogin kautta. Kyllä, menee tosi hyvin:)

      Poista
  3. vau! kuulosta siltä että sulla on siellä tosi hienoo! tuun kateelliseks, haluun iteki !:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa siitä vaan maailmalle, sanoisinko että kaiken vaivansa veronen!

      Poista
  4. vauu ihanalta kuulostaa! 11 päivää ja sitten minäki oon matkalla! :D Ite odotan kanssa sitä ihanaa perhekeskeisyyttä ja ystävällisiä ihmisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuuu Eppu, tervetuloa vaan tälle puolelle maapalloo:) Oih uskon, että taatusti tuut kokeen molempia ja paljon!!

      Poista