keskiviikko 21. elokuuta 2013

and I'm feeling good


Tänään, tällä kellon lyömällä on kulunut tasan kuukausi siitä, kun lentokoneen pyörät
kosketti Meksikon maanpintaa kyydissään 13 innokasta, mutta väsynyttä vaihtaria.
Pitkän matkan ja kaikkien niiden tuskallisten hyvästien jälkeen saatiin vihdoin
huokasta helpostuksesta, että täällä sitä sit ollaan kaiken sen työn ja vaivan jälkeen.
Tosin, mä en paljoo huokaillu ku jännitys kutkutti mahassa, kun tiesin että mun perhe
odotti mun näkemistä sielä kentällä. Oi voi, tota päivää en kyllä unohda koskaan!

Vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaakin, niin tää kuukausi on mennyt hujauksessa.
Toisaalta taas tuntuu, että olisin ollut täällä jo ainakin kolme kuukautta, koska oon kotiutunu
niin nopeesti. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut kaiken näköstä. Suurimmaks osaks
pelkkää hyvää vaan, vaikka välillä tuntuukin, että en tee mitään, laiskottelen vaan. Kun
eksyn tollasiin ajatuksiin, niin nopeesti löytää takasin sille hyvän tuulen raiteelle, kun
miettii miten älyttömän paljon oon jo kerennyt kokeen kaikenlaista täällä näin lyhyessä ajassa.
Verraten siihen, että olisin vaan nyhjöttänyt Suomessa kotona sohvalla haha. Lisää kliseitä,
mutta hetkeekään en oo katunut sitä, että lähin vaihtoon. Joka aamu herään onnellisena, kun
tajuan että "mitä vitsiii meitsi o Meksikos hähää" ja kelaan, että mitä uutta ja yllättävää uus
päivä tuo tullessaan.




Toki on tähän kuukauteen mahtunut turhautumisiakin, kun ei osaa kieltä vielä. On jotenkin
super turhauttavaa, kun tuntee olensa niin avuttomaks, kun kokoajan pitää pyytää ihmisiltä
neuvoja ja apuja. Välillä turhauttaa koulu, välillä oma laiskuus, välillä joku muu asia, mutta
miltein aina se vika löytyy hetken tutkiskelun jälkeen itestä. Pikku asenteen muutos ja kaikki
on taas hyvin. Ennen vaihtoon lähtöö kaikki toitotti, että sun vaihtovuoden onnistuminen on
sun omasta asenteesta kiinni. Nyt on sekin sit tullut todistettua!



Vaikka tänään onkin mun hurjan juhlallinen yks kuukautis päivä Meksikossa, on tää päivä
ollut ihan yhtä normaali kuin kaikki muutkin päivät. Aamulla heräsin, menin suihkuun ja
laittauduin. Söin vähän aamupalaa ja kyyti kouluun olikin jo ovella ( ei joulu). Koulussa
oli miltein normaali koulupäivä. Pikkuveljen kaverit sano et oon söpö ja  ilmotti
haluavansa mennä mun kanssa treffeille ja yks luokkalainen pyys kesken tunnin viestilapulla
mun numeroo (ja kun vastasin siihen ja ojensin sen takasin, niin opettaja huomas ja huomautti,
että Emilia noitten lappujen lähettelyt on kiellettyjä luokassa. "Mutta opettaja, en se ollut mä,
vaan toi.." Ei vaan, pyysin anteeks, olin hiljaa ja nielin ylpeyteni). Lisäks kaikki luokat
tyhjennettiin ja kokoonnuttiin pihalle, koska oli maanjäristys. Mun eka maanjäristys
Meksikossa ja kukaan ei kyllä tuntenu mitään hahaha. Ihmisiä aina naurattaa, kun puhun
espanjaa, koska se on niin outoo kun tällänen vaalee (näille blondi) tyttö tulee
ja pläjäyttää slangi termistöö pöytään. Luokkahuone on kun eläintarha, josta haluaisin
vaan kaivautua maan alle pakoon siltä melulta. Nyt istun kotona kirjottelemassa tätä,
ja kello lähestyy seitsemää. Pitäis pakata huomiseks koululaukku ja koittaa
mennä ajoissa nukkumaan.



Anyways, nautin mun joka hetkestä täällä, tarkotan siis _joka_hetkestä_. Ikäväkään ei oo
päässyt vielä kaikessa komeudessaan yllättään. Osa syy varmasti on aikaero ja sen myötä
Suomeen yhteydenpidon hankaluus. Kun herään, niin kaverit Suomessa on koulussa. Kun
pääsen koulusta, niin kaikki jo nukkuu. Kun mä meen nukkuun, niin kaikki herää kouluun
ja sama uudestaan joka ikinen päivä. Paitsi no tietysti viikonloput. Mutta toisaalta ihan hyvä
niin, ettei tuu roikuttua Suomessa. Kyl te kaverit sielä pärjäätte, eikös je? Skype -linjaa
en oo vielä avannut ja annan sen olla vielä rauhassa hetken aikaa.



Tällä hetkellä mun suurin mietiskelyn kohde on, että tuntuu varmaan erittäin oudolta, kun
syksy alkaa läheneen ja kaikkialla on vihreetä. Tulee talvi ja edelleen vaan vihreetä. Joulu
ja vihreetä. Ei se mitään, kelpaa mulle! Kyllä mä niitä valkosia jouluja tuun varmasti viettään
sydämeni kyllyydestä, että enköhän mä tän yhen joulun pärjää. Pää ponttina mulla kuitenkin
oli, että jos en oo vielä tarpeeks monta kertaa sanonut, niin oon älyttömän onnellinen tällä.
En malta odottaa tulevaa, koska suunnitelmissa on kaikennäköstä huippu puuhaa, mutta
niistä sitten vähän lähempänä hihii.

Every day I love you more and more, Mexico.
Pusut teille sinne,
Emppu

Kuvat: WeHeartIt

3 kommenttia:

  1. Ei sen espanjan oppimisessa kauaa mene! :) reeniä vaa! Pidä kivaa, kattelen vaan aina instagrammista sun lisäämiä kuvia ja kadehdin että oot niin kaukana sielä Atlantin toisella puolella!

    VastaaPoista
  2. Toivotaan ettei menis! Tuntuu vaan et tää on kunnon mission impossible haha. Ja pidän pidän kiitosta vaan, pidä säkin :)

    VastaaPoista
  3. blogis on täällä
    http://somethingaada.blogspot.fi/2013/08/my-favorite-blogs.html
    :-)

    VastaaPoista