keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

maaohjelma


mun amigot

Terkut täältä vielä nukkuvasta Meksikosta! Kolmen päivän maaohjelma on mennyt
ihan hujauksessa. Koko meijän vaihtariporukka on niin mahtava, että näin pienessä
ajassa näistä on tullut kun oma perhe. Äsken herättiin 05.10 aamulla sanoon heipat
lentokentälle lähtijöille, kun ne lentää perheisiin. Haikeeta aatella, että suurinta osaa
näkee sit vasta Suomessa. Mutta meijän maaohjelmasta siis:

bongaa meijän opas ja meiksi




maailman toisteks suurin katolilainen kirkko ja kullattu alttari, jee

Maanantai startattiin kiertelemässä tässä Mexico Cityn downtownissa missä meijän
hotellikin sijaitsee. Meijän opas anto hyvää tietoiskua Meksikon historiasta. Kiertelyn
jälkeen suunnattiin bussilla Xochimilcho veneilylle. Hetki hetkeltä rakastun vaan
enemmän meksikolaiseen kulttuuriin ja siihen millasia ihmiset on täällä. Veneilylläkin
viereisiin veneisiin huudeltii hyvänpäivän toivotuksia. Toisaalta tälläsille suomalaisille
on vähän hämmentävää, kun nää tulee ihan pokalla viereen ottaan meistä kuvia kysymättä
mitään.

kyl meijän naisten täällä kelpaa kun kukkiakin annettiin veneilylle lähtiessä




mariachis hahaha parhautta

laivan kapteeninne neiti Kauppinen
Jet lag ei viittinyt jättää meitä sitten rauhaan. En oo koskaan varmaan nähnyt
näin väsyneitä ihmisiä, kun täällä ollaan oltu. Juttujen taso iltasin on ollut
kyllä sen mukasta ja se hysteerinen nauru mikä niistä on seurannut. Kun
me ollaan syömässä illallista yheksän aikaan, niin Suomessa kello on viis
aamuyöstä. Se ehkä selittää vähän.





me oudot suomalaiset 






Eilen sit oltiin katsomassa Atsteekkien pyramideja pohjosessa. Oli kyl hämmentävää
päästä tonne ja nähä pyramidit omin silmin, kun aijemin ne on nähnyt historiankirjassa.
Portaat oli järkyttävän jyrkät ja pitkät. Siinä tuli sit urheiltua kahen kuukauden edestä!
Mutta hengissä ollaan, ei tiputtu ylhäältä, vaikka aitoja sielä ei ollutkaan. Illalla kun palattiin
hotellille tänne tuli käymään mun ja Saran districtin chairman vaimonsa kanssa. He
kerto vähän meksikolaisista tavoista ja siitä kuinka me saadaan meijän vaihtovuodesta
upeet. Oli kyl kiva nähä silleen ns. omia tukihenkilöitä.

Eilen illalla lähti ensimmäinen vaihtari perheen mukaan, tänään me muut perässä. Kaikki
muut lähti jo, me täällä istuskellaan hotellilla Saran ja Emilin kanssa ja kohta lähdetään
aamupalalle. Kaheksalta tulee mun perhe hakeen mut täältä. Täs voi vähän hykerrellä,
kun noi kaks jännittää ittensä kuoliaiks kun ne tapaa kohta perheensä ekan kerran. Mullehan
mun perhe on jo miltein vanhoja tuttuja. But wish me luck!

Pusui sinne,
Emppu



2 kommenttia:

  1. voi kuulostaa niin ihanalta!!! toivottavasti bloggailet paljon, näitä sun postauksia on tosi kiva lukee :) oon kyllä ihan sairaan kade, ku mulla vielä 29 päivää jäljellä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää on ihanaa ;) mä yritän postailla silleen sopivasti! kyl ne 29 päivääkin siitä nopeesti hujahtaa, odotas vaan !!

      Poista