sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

119

Hui! Aika kuluu järjettömän nopeesti! Tänään laskeskelin, että ei oo todellista: 119 päivää!
Tasan 119 päivää ja se on adios amigos! Toisaalta jännittää, mutta toisaalta ei, mutta
joka tapauksessa tosi odottavat ja hyvät fiilikset!

Ajattelin, että tällainen pikkuriikkinen tilannekatsaus voisi olla kohdallaan: pari viikkoa sitten
sain kuulla mun districtin Meksikossa, eli se piiri mille alueelle tuun meneen. Mun piiri on Mexico
Cityn piiri elikkä siinä pääkaupungin ympärillä. Muutama kymmenen miljoona asukkia
ja muutama kymmenen kaupunkia! Oon tosi onnellinen tosta piiristä ja ei se ilo vielä siihen
loppunut, sillä samalle districtille on tulossa 2 muuta vaihtaria täältä, mistä oon tosi ilonen!

Eli meikäläisen tie suuntaa tohon pieneen söpöö vihreeseen plänttiin tossa keskellä

Lisäksi mulla oli nyt keskiviikkona oman piirin "palaveri", missä oli tästä piiristä lähtevät vuosi- ja 
kesävaihtarit vanhempineen. Sielä meille kerrottiin Rotarystä ja käytännönasioista. Siellä oli Rotexeja
eli vaihdosta palanneita kertomassa omista kokemuksistaan. Palaverissa käytiin alustavasti läpi sääntöjä
ja kerrottiin hostperheenä toimimisesta. Sen jälkeen oli tosi hyvä ja turvallinen fiilis, että oikeesti 
kun me lähdetään toiselle puolelle maailmaa, niin siellä on ihmisiä, jotka oikeesti pitää meistä huolen, että
ei tarvi pelätä!

Tuli rustailtua jotain muistiinpanoja sen 3h istumisen aikana!


Seuraavana vuorossa onkin Lahden koulutuspäivä 20.4! Ei malttais millään odottaa sinne asti!
Lahdessa pääsee näkeen vihdoin kaikki ne vaihtarit, kenen kanssa lennetään yhdessä Meksikoon
ja tadaa, siellä päästään tilaamaan ja sovittaamaan kaikkien himoitsemia edustustakkeja. Jeee!
Ei tässä sen enempää, nyt vaan päivittelen sähköpostia 5 kertaa päivässä siinä toivossa, että 
ensimmäinen perhe ilmottais olemassaolostaan!

Tällästä tänään,
Emppu



6 kommenttia: