tovereita ympäri maailmaa

Viime postauksessa kerroinkin, että meillä olis pian taas piirinkokous jossa näkisi pitkästä aikaa piirin vaihtareita. Eilen sitten kyseinen päivä koitti! Kerta kerran jälkeen on hauska huomata, kuinka kaikki puhuu vaan paremmin ja paremmin espanjaa ja on vaan entistä isompia. Mutta eikös ne ookkin aika lailla vaihtovuoden kaks suurta tekijää: kielen oppiminen ja lihominen. Sehän olis ikävää, jos me laihtumaan oltais päästy hahah.

Eilinen päivä meni siis tutustuessa ns. Meksikon eduskuntataloon, mutta eihän sielä skarppina jaksanut keskittyä, kun oli niin ihana päästä jutteleen pitkäsä aikaa kavereiden kanssa. Ennen kaikkea mun rakkaan Suomineidon, Saran, kanssa! Kyllä vaan se kasvotusten suomenkieltä puhuminen on jotenkin niin huvittavaa, mutta samalla hirveen kotoisaa. Naureskeltiin sitä, että kuinka R-kirjain tulee niin voimakkaana kun on pelkästään käyttänyt espanjankielen R:ää, joka on pehmee ja kuulostaa miltein tamperelaiselta. Myös monimutkainen kirjottaminen ja yhdys sanat (yhdyssanat) tuottaa jo vaikeuksia. Tässä nyt kun kielistä puhumisen vauhtiin päästiin, niin voisin vielä jatkaa jakamalla yhen hassun asian mikä mulle on alkanut tapahtuun. Mutta siis unet! Oon aikamoinen unikeko ja välillä aamulla on aivot ollut vähän juntturassa, kun herätessä huomaa että nyt on tapahtunut jotain jännää. Alan ajatteleen, okei mä näin just unen, normaalia. Mun unessa mä olin Suomessa, kaikkien ihmisten kanssa puhuIN espanjaa ja se ns. unen kerronta oli englanniks, ei niin normaalia. Voi mun aivo raukkoja, kun hirveeseen jumppaan joutuu nukkuessakin!

Mutta tässä pienimuotoinen kuvaripuli eiliseltä:

D4170 <3

museo ja keskittyneet suomineidot

meijän tiikerit

SISARUKSET!!

tosiaan Sara siis palaili rantalomalta, mä kun luulin et oisin ruskettunu..

 Kuvistahan näkee, että me ollaan erittäin mahtava kööri fiksuja ja hyvin käyttäytyviä vaihtareita, kun tilanne niin vaatii. Tosin kun aikuisten silmät suuntaa muualle, todellinen luonne paljastuu ja mikään ei pidättele tätä apinalaumaa. Me lasketaan jo päiviä kun lähetään meijän Ruta Maya reissulle yhessä noin kolmeks viikoks kierteleen Etelä-Meksikoo jauskis jau, en malta odottaaaaa!

 Tänään koulussa olis ollut kulttuuripäivä ja oltais päästy tutustumaan Veracruzilaiseen ruokaan ja musiikkityyliin, mutta meiksi jäi valitettavasti aamulla vuodepotilaaks. Tässä kun on tultua nukuttua miltein koko päivä, niin koitan ottaa itteeni niskasta kiinni jotta jaksaisin lähtee tonne kuumuuteen pikku päivälenkille, koska mun suklaamahalla on aika kova nälkä, hih.

15 päivää synttäreihin (eli nyt viimeistään ne suklaa- ja lakulähetykset postiin), 9 päivää perheen vaihtoon, 44 päivää rantalomaan ensimmäisen perheen kanssa ja 67 päivää Ruta Mayaan. Nyt on oltu 220 päivää Meksikossa ja valehtelisin, jos sanoisin ettenkö tietäis kuinka monta jäljellä. Mutta sitä ei kuulu vielä murehtia, vaan nyt laahustan alakertaan syömään ja lupaan hymyillä koko päivän!

Kuuluillaan taas pian,

Julia

salamit, muutto ja mielialat

Ja vähän muutakin..

 Eli heipat kaikille täältä ihanan aurinkoisesta Meksikosta. Päivien keskilämpötila on alkanut pysyyn siellä yli 25 asteen paikkeilla (joka tarkottaa paljon katolla auringon ottoo) ja elämä rullailee päivä kerrallaan eteenpäin. Voi kumpa se voisikin lopettaa rullaamisensa ja pysähtyä edes hetkiseks. Perjantaina tuli täyteen 7kk Meksikossa ja se vaan ei tunnu siltä lähellekkään. En voi edes ymmärtää, että mihinkä se aika on silleen kadonnu! Lentoliputkin on nyt varattu, eli takasin Suomeen ollaan tulossa 18.7. Päivä tohon päivämäärään en haluu laskea vaan haluun nauttia nyt täysiä tästä ajasta mikä mulla on jäljellä.

Mitään järkyttävän suuria asioita täällä ei oo tapahtunut. Sellasta normaalia (ja kiireistä) elämää on tullut vieteltyä. Ystävänpäiväkin tuli ja meni aikoja sitten ja se oli täällä kyllä aika iso juttu. Itseasiassa täällä se on rakkauden päivä, eli sitä vaaleenpunasen tilpehöörin ja ruusujen kauppaamista joka nurkan takana sai nähdä kiitettävästi. Ite en oo koskaan ollut mikään ystävänpäivän ylin ystävä (lue: vihaan sitä). En siks, että olisin jonkin sortin ihmisvihaaja, ei, vaan päinvastoin. En ymmärrä miks pitää olla yks päivä kun halitaan kaikkia ja kerrotaan kuinka niitä rakastetaan, mun mielestä se on tosi teennäistä. Meillä pitäis olla ystävänpäivä jokapäivä! Onneks en oo yksin tän asian kanssa, vaan mun yks parhaista kavereista täällä vihaa ystävänpäivää enemmän kun mä (jos se on edes mahollista), joten tuli sit skipattua tää kyseinen päivä mukavasti niillä kattellen huippu leffoja.

koulussa ollaan hyvin keskitytty tähän ruuan syömiseen, yks päivä korealaiset oli tehnyt korealaista ruokaa NAMSKIS

ja viime perjantaina vietettiin feikki synttäreitä ja syötiin kakkua TUPLA NAMSKIS

Ehkä toi postauksen otsikko hämmentää hitusen, joten voisin ystävällisesti avartaa sitä hiukan. Kaikki varmasti tietää, että tällä hetkellä on käynnissä Olympialaiset, tarkemmin siis talvi Olympialaiset. Täällä se tietenkään ihmisiä ei paljoa oo hetkauttanut, koska ainoo kylmään viittaava asia  täällä on jäätelö, talviurheilusta ei tietookaan. Esimerkiks kun kattelin telkkarista curlingia, niin iskä tuli viereen suu auki ihmetteleen, että mikä ihmeen laji tää on mitä noi tekee mikä tässä on idea ja sitä rataa. Vaikka lunta ja kylmää en kaipaakkaan, niin kyllä se leijonasydän sykkii, vaikka sitten oltaiskin maapallon toisella puolella. Meijän suomalaisten vaihtareiden kanssa pidettiin ahkerasti omaa kisastudioo watsapin välityksellä ja pelejä on heräiltiin kattoon aamuyöstä. Pelejen kattelusta astetta hauskempaa teki espanjankielinen selostus. Siellä oli pelailemassa Tiimu Salamit ja kumppanit, Mätä iski hienoja maaleja ja Rhääsk oli loistava maalivahti. Vaikka sitä kultamitalia ei tullutkaan, niin eihän se 3. sijakaan huono oo ja pääasia että Ruotsi ei voittanu!

Sellasia uutisia myös, että mulla on viikon päästä muutto edessä! Yksin en kuitenkaan oo muuttamassa, vaan me vaihdetaan mun nykyisen perheen kanssa kotia. Muutetaan isompaan taloon ja plussaa on vielä se, että se ei oo pahan kävelymatkan päässä mun ensimmäisestä perheestä. Nyt kun oon taas innostunut lenkkeileen täällä vapaapäivinä, niin hokasin että se on loistava lenkki, kun juoksen talosta 1 taloon 2 moikkaan ihmisiä ja juomaan vettä ja sit takasin taloon 1. Tää tuleva talo on ollut asumattomana monia vuosia joten tällä hetkellä se on järkytävässä kunnossa. Ens viikon siellä tulee riehuun työmiehiä ja sen jälkeen muutetaan sinne. Käytiin ottaan kuvia, että miltä siellä näyttää nyt niin voi tehä ennen ja jälkeen -kuvat. Täähän on kun olis jossain TV-ohjelmassa! Kerkeen asuun noin viikon siellä uudessa talossa ja sit onkin jo perheiden vaihto kaikilla vaihtareilla edessä. Mä kumminkaan en joudu/pääse tutustuun taas uusiin ihmisiin ja totutteleen eri tyyppiseen elämäntapaan, vaan oon lähes varmasti suuntaamassa takasin mun ensimmäisen perheen luo.

pieni kurkistus uuteen taloon, kuvia sieltä myöhemmin sit kun se on rempattu

koirien ystävä Julia

yks aamu lenkillä otin vähän kuvia mun nykyisestä asunalueesta, teretulmast mun lenkkimaisemiin!

Perheen vaihdon ja kaiken muunkin suhteen ajatukset heittelee vuoristorataa. Vähitellen näihin mielialan vaihteluihin on tottunut ja sen on oppinut tunnistaan. Se on vaan käsittämätönä, miten joku päivä ei tekis mieli tehä mitään, edes nousta sängystä, ja tuntuu vaan että kaikki on päin prinkkalaa ja turhauttaa enemmän kun koskaan. Sitte on taas päiviä kun hymyilee vaan koko päivän, kun kaikki on niin ihanaa ja rakastaa elämää. On päiviä kun tuntuu, että espanjasta ei vaan tuu mitään ja tekis mieli heittäytyä lattialle itku-potku-raivarin syövereihin. Ja sit toisaalta on taas päiviä, kun ymmärtää kaiken mitä ihmiset puhuu ja espanja tulee tosi sulavasti ulos. Se vaan ei oo helppoa olla vaihtari, mutta niiiiin sen arvosta. Ja en sano, että olis parempi jos noita huonoja päivä ei tulis koskaan,  koska niiden myötä on oppinut arvostaan noita mahtavaa mahtavampiakin päiviä ja ottaan kaiken ilon niistä irti. Loppupeleissä nehän on ne päivät, joita mieluiten muistelee sit Suomessa.

"Exchange is nothing like you expected it to be, and everything you wanted it to be"

Kenenkään Rotari vaihtovuosi ei oo samanlainen, mutta musta tuntuu että mulla on vielä jotenkin astetta enemmän erilaisempi. Mun hostaava klubi ei täällä niinkään oo mun kanssa tekemisissä, kun taas toiset juoksee kokouksiin miltein kerran viikossa ja tekee kaikenlaista Rotareiden kanssa. Mulla molemmissa perheissä on isät Rotareita, mut silti oon vähän tällänen unohdettu erakko. En sano sillä, että se mua niin harmittais, hyvinhän tässä on pärjätty. Kumminkin nyt tuli pieni käännös kelkkaan sillä oon viettäny loistavaa Rotary -viikkoo. Eilen oltiin mun nykysen iskän klubin järjestämässä teatteritapahtumassa miltein koko päivä. Tänään aamulla heräsin aikasin kun mun ensimmäinen perhe tuli hakeen mut, ja mentiin kolmen klubin yhteiselle aamiaiselle joka päätty seremoniaan jossa juhlittiin kun Rotarit täytti vuosia. Sen jälkeen sit vietin loppu päivän mun ensimmäisen perheen kanssa, jonne tuun sit muuttaan pian. Ihana päivä, ihana perhe ja etenkin maailman ihanin mun vauva! Siis koira. Ja kaiken lisäks vielä, tiistaina meillä on jälleen piirin tapaaminen, missä tulee näkeen kaikkia vaihtareita!

mun on aina pitänyt kertoo, että mä oon Beatlesin viides jäsen

hyväntekeväisyys teatteritapahtuma katulapsien hyväks

ja tän päivänen Rotary tapahtuma, sisko Taiwanista äiti ja iskä

meijän maailman komein pikkuveli

ja tänään kun vietin päivän mun ensimmäisen ja samalla tulevan perheen kanssa, näin pitkästä aikaa meijän koiria

ja iloisin jälleen näkeminen oli mun vauvan kanssa, joka ei enää ookkaan ihan niin vauva!

Ihana elämä, ihana Meksiko

Julia

menoo ja meisinkii

Kukkuluuruu! Yritän välttää jokaisen vaihtariblogia pitävän ikuisen pahoitteluvirren postailujen vähäisyydestä, mutta elämä täällä on vaan niin älyttömän menokasta (onko se edes sana?). Hyvä kun itse pysyy kyydissä, niin millä ihmeellä sitten blogi! No mutta täällä ollaan taas, kiva niin. Ajattelin, että tänään voisin kertoo satunnaisista viime viikkojen tapahtumista. Niinkun sanoin, että niitä on riittänyt.

lievästi tyhjillään oleva kampus

tytöt ensimmäisenä päivänä menossa kouluun

Ensimmäisenä voisin kertoa mun kouluilusta. Eli siis mä vaihdoin koulua nyt uuden vuoden aikaan. Miksi? Siitä taisin selittää täällä paremmin, mutta lyhyesti selitettynä siis multa kysyttiin että haluaisinko jatkaa nykyisessä koulussa vai mennä opiskeleen espanjaa. Ajattelin, että on parempi mulle että vaihdan yliopistoon opiskelemaan espanjaa, sillä siellä saan hyvää espanjankielen opetusta, samalla tapaa paljon uusia ihmisiä ja vähän vaihtelua elämään. Mun ensimmäisessä koulussa en  siis tehnyt oikeastaan mi-tään, ja pidemmän päälle se alko vähän puuduttaan: herätä joka aamu kello 5, jotta voi istua 8 tuntia joka arkipäivä tekemättä mitään. Onhan siellä mun ihanat kaverit, mutta mikään ei estä mua tapaamasta niitä vapaa-ajalla.

yliopistotyttö

Koulua mulla on siis 3 kertaa viikossa, rentoa(ko)? Koulu alkaa aina kello 10, jolloin on ensimmäinen oppitunti. Tunti loppuu 11.20 jonka jälkeen meillä on 20 min tauko, eli pääsee ulos LÄMMITTELEMÄÄN. Kyllä, luitte oikein. Luokkahuoneissa on älyttömän kylmä ja ulkona paistaa ihana aurinko. Tauon jälkeen toinen oppitunti, joka loppuu kello 13. Sen jälkeen on puhelutunti, keskustelutunti, apua en löydä sanaa suomeks! Mutta kuitenkin siis oppitunti, jossa vain keskustellaan espanjaks. Ja koulu loppuu kello 14, eli sellasia rankkoja 4 tunnin koulupäiviä, en valita. Meitä on noin kolme luokkaa ja kaikki on kyllä huippua porukkaa. Ikähaarukka on 13-46 vuotta ja suurin osa lähinnä aasialaisia. Mun luokalla on 10 ihmistä, Eurooppa edustuksena meitä on tyttö Englannista, nainen Ukrainasta ja meiksi suomalaisena. Loput "luokkatoverit" on kotiäitejä Koreasta. Vaikka kokoonpano kuullostaa ehkä hivenen koomiselta, meillä on aina hulvattoman hauskaa oppitunneilla! Uskokaa tai älkää.

keskittyneet mammat

Viime viikonloppuna otettiin pieni "irtiotto" edellämainitusta eeeeeerittäin raskaasta arjesta ja lähdettiin viikonlopun viettoon Cuernavaca nimiseen kaupunkiin, josta oltiin vuokrattu mukava kämppä. Cuernavaca on siis Mexico Citystä alle 100 km poispäin. Vaikka välimatka onkin niin pieni, niin ilmastoissa (ainakin tällä hetkellä) on huomattava ero. Kun täällä Mexissä ihmiset hytisi 15 asteen säässä, niin me makoiltiin uima-altaalla 30 asteen lämmössä. Kyllä kelpas! Mun erityistaitoja on auringossa palaminen mutta siinäkään en onnistunut, vaan sen sijaan sain hankittua komeet rusketusrajat. Voi tätä ylpeyden määrää! Viikonloppu oli vaan yksinkertasesti huippu: kolme päivää uikkareissa uima-altaalla lillumista ja mainiosta seurasta nauttimista, oih ja voih! Voisin ottaa näitä viikonloppuja useemminkin, kiitos.

sisko ja sen sisko

Pari viikkoa taaksepäin oli meksikolaisten kaks lemppari asiaa yhdistettynä: perhe ja juhliminen. Me siis keräännyttiin isolla kokoonpanolla viettämään isoisän syntymäpäiväjuhlia. Maailman hauskin asia on, että sukujuhlissa mun ei tarvi olla se ainoo "blondi", jolta tullaan kyseleen no mistäs neiti on kotosin? Tykkäätkös Meksikosta? Kauankos aijot olla täällä? Koskas sä oot palaamassa sitten kotiin? jnejne, vaan saan jakaa tämän ihanan huomion mun saksalaisen "serkun" kanssa. Mikä pelastus! Meike, mun saksalainen serkku on kyllä tullu tosiläheiseks mulle. Nähään useita kertoja viikossa, kun mennään yhdessä kouluun ja usein Meike myös tulee mulle ja mun siskolle yökylävieraaks. Mutta takaisin juhliin siis! Siellä kun ilmapiiri muuttu vähän tunteikkaammaks, niin meinas kyllä omatkin silmäkulmat kostua. Ehkä vähän sen tilanteenkin takia, mutta enemmän siks, kun iski kamala ikävä omia rakkaita isovanhempia kohtaan Suomessa. Siinä hetkessä olisin tehnyt mitä vaan, että olisin päässyt rutistaan kaikkia lujaa. Sillon myös tajusin, kuinka onnellisessa asemassa oon että mulla on kaikki neljä super isovanhempaa tallella. Pusi pusi niille, kohta nähään!

siinä neljän tunnin kuuntelun jälkeen jo alko kaipaan vähän hiljasuutta

perinteinen riisi&mole, jamijami namskis nam

mitä serkumpi, sitä herkumpi

Lisäks me ollaan alotettu uus perinne tän mun saksalaisen serkun ja yhen toisen saksalaisen vaihtarin kanssa: movie miercoles (eli leffa keskiviikko). Täällä joka keskiviikko elokuvaliput maksaa 30pesoo per naama, eli sen vajaan 2e, eli lähes puoli ilmasta! Ensimmäistä kertaa kun oltiin toteuttamassa tätä meidän perinnettä, niin käytiin kattomassa elokuva nimeltä "Que paso en la boda?", nimeä englanniks en tiedä mutta suomennettuna se on mitä tapahtu häissä (oonko mä ainoo jonka korvaan toi kuulostaa tosi tönköltä haha). Leffa oli hyvä ja seura vielä parempi! Vaihtarit on vaan maailman hulluinta porukkaa ja varsinkin tälläset vaalee ihoset ja vaalee tukkaset mölyapina herättää paljon huomioo ja aina vähintään kahesti ihmiset kysyy "Anteeks, mutta mistä te ootte kotosin?".

mun hullut saksan pimukat

aina

Luisa <3

Kuten sanoin, niin täällä kyllä riittää menoa ja meininkiä! Noiden mainittujen tapahtumien lisäks tässä parin viikon sisään oon kerennyt sairastaa vatsataudin, käydä elokuvissa, laitattaa siskon kanssa kynnet, syödä epäterveellisesti ja paljon, heh. Eilen oltiin kattomassa kaverin luona, kun Meksiko pelas jalkapalloo Koreaa vastaan (voitettiin tietenkin, viva mexicooo!) ja tänään suoritettiin sellanen viiden tunnin shoppailu-urakka. Nyt illan oon siivoillut (ihmeiden aika ei ole ohi), kattelut leffoja ja koittanut pähkäillä huomisia vaatteita. Nyt on niin paljon mistä valita, että täähän on miltein hankalaa. Viikonlopulle ei oo mitään suuria suunnitelmia, mutta ainakin meen viettään vähän aikaa ensimmäisen perheen kanssa. Mulla on jo niin ikävä mun pikkuveljiä!

palvelu toimii kun kynnet tullan laitattaan kotiin

tänään uutukaisia plus potut!

Ja näin loppuun vielä, että oli ihana lueskella positiivisia kommentteja puolvuotis postauksesta, kiitos niistä! Ilmeisesti välillä voi vetää vähän sinne herkemmällekin puolelle, eikä aina kuulu pölpötellä näistä arkisista asioista. Tai no pääasia ehkä kumminkin, että jotain tänne höpöttelisin hehee. Kello lähenee jo yhtä ja mun olis pitänyt olla tunti sitten nukkumassa, joten taidan tästä painua unille!

Hyvää yötä Meksiko, hyvää huomenta rakas Suomi!

Kuuluillaan taas,

Julia

PS. Pahottelut ylitsepurusuavasta sulkujen käytöstä (ne oli aivan pakollisia, melkein)

PPS. Ja antakaa anteeks myös väsynyt sarkastisuuteni

PPPS. 42 päivää mun synttäreihin, JEEEEE!